Espoon ja Kirkkonummen uimahalleissa polskitaan hyvälaatuisissa vesissä

Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten uima-altaista otettujen näytteiden tuloksista noin 98 % täytti laatuvaatimukset ensimmäisellä näytteenottokerralla. Kuva: Ronja Määttä / Espoon kaupunki

Espoossa, Kirkkonummella ja Kauniaisissa oli vuonna 2024 yhteensä yhdeksän uimahallia, iso vesihuvipuisto ja 16 muuta yleistä uima-allaskohdetta.

– Kaikista uima-altaista otettiin vuoden aikana yhteensä yli 700 näytettä, joista tehtiin noin 7000 yksittäistä tutkimusta. Tuloksista noin 98 prosenttia täytti allasvedelle annetut laatuvaatimukset, tiedottaa Espoon kaupunki.

Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten alueen allaskohteista otetaan säännöllisesti vesinäytteitä, joiden tuloksia Espoon seudun ympäristöterveys seuraa.

Vedestä tutkitaan muun muassa bakteereja ja fysikaalis-kemiallisia muuttujia, esimerkiksi klooria ja pH:ta.

Mikäli laissa määritellyt laatuvaatimukset eivät täyty, Espoon seudun ympäristöterveys ohjeistaa tarvittaessa altaan omistajaa tekemään korjaavia toimenpiteitä ja ottamaan uusintanäytteen.

Vuoden 2024 tutkimusten perusteella veden mikrobiologinen laatu oli uima-altaissa erittäin hyvä. Vain neljässä tutkimustuloksessa, 0,2 prosentissa kaikista tutkimustuloksista, laatuvaatimukset eivät täyttyneet.

Heterotrofisten bakteerien määrä ylitti raja-arvon yhdessä allaskohteessa kerran. Allas tyhjennettiin ja kloorin syöttöä lisättiin. Näiden toimenpiteiden jälkeen otetussa uusintanäytteessä tulos oli hyväksyttävällä tasolla.

Pseudomonas aeruginosa -bakteeria löytyi yhden kohteen kolmesta eri altaasta. Altaiden tehokloorauksen ja allastilojen puhdistuksen jälkeen otetuista uusintanäytteistä bakteeria ei enää löytynyt.

Tutkimustuloksista 97 prosenttia täytti fysikaalis-kemialliset laatuvaatimukset.

Määrällisesti eniten laatuvaatimusten vastaisia tuloksia oli kloorissa, 50 kappaletta, ja sameudessa, 45 kappaletta. Suurin osa kyseisistä poikkeamista oli kuitenkin pieniä, eikä niistä katsota aiheutuneen uimareille haittaa.

Näytteiden lukumäärään, 44 kappaletta suhteutettuna eniten poikkeamia, neljä kappaletta, oli trihalometaaneissa.

Trihalometaanit tutkitaan uima-altaista yleensä kerran vuodessa. Ne ovat yhdisteitä, joita syntyy, kun orgaaninen aines reagoi kloorin kanssa.

– Korjaavien toimenpiteiden jälkeen otettujen vesinäytteiden trihalometaanipitoisuudet olivat hyväksyttävällä tasolla, kerrottiin tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.