Kirkkonummen keskusta on saamassa Stadioninkujan, uusia parkkipaikkoja ja uuden kiertoliittymän.
Kirkkonummen liikekeskustassa sijaitseva urheilupuiston asemakaavan muutos on saanut lainvoiman helmikuussa 2022.
Kirkkonummen kunnanvaltuusto hyväksyi kaavamuutoksen joulukuussa 2021.
Kaavamuutosalue rajoittuu pohjoisessa piakkoin valmistuvaan Kirkkonummen hyvinvointikeskukseen, lännessä Kirkkotoriin, kirjastoon ja Rovastinpuistoon. Etelässä on Vanha Rantatie ja idässä Jolkbyn joki.
Uudella asemakaavalla mahdollistetaan uusien katualueiden, pysäköintikortteleiden, asuintalojen ja myymälän rakentaminen.
Uusi kiertoliittymä on merkitty Kirkkonummentien, Gesterbyntien ja Överbyntien risteykseen. Kiertoliittymästä tehdään urheilupuistoon ja sen pysäköintialueille uusi katuyhteys nimeltään Stadionkuja.
– Vanhan Rantatien varressa urheilupuiston nykyisen ajoneuvoliittymän tuntumassa olevalle grillikioskin alueelle on osoitettu rakennusoikeutta myymälätilalle ja paikka uudelle pysäköintialueelle, jota myös liityntäpysäköijät voivat käyttää, kerrottiin kunnanvaltuuston päätösasiakirjassa.
Kirkkonummen keskustan urheilupuiston alueelle kaavamuutoksessa on osoitettu kaksi pysäköintikorttelia. Niistä eteläisintä voivat tulevaisuudessa käyttää vuoropysäköintiperiaatteella urheilupuiston asiakkaat sekä kirkon ja yhteiskampuksen asiakkaat ja työntekijät.
Pohjoisempi pysäköintikortteli palvelee uimahallin asiakkaita, oppimiskeskuksen liikuntahallin asiakkaita ja siellä järjestettävien tilaisuuksien osallistujia.
Uutta asutusta voi olla tiedossa Antabackantien varrelle. Alueen rakennusoikeus kasvaa nykyisestä 22 500 kerrosneliömetristä 1 600 kerrosneliömetriä.
– Alueen asukasmäärä kasvaa arviolta noin 50 asukkaalla ja kaavan toteuduttua alueella asuu noin 125 asukasta.



