Kirkkonummella tehty kuntalaisaloite tekojääradan rakentamiseksi saa kunnalta myönteistä vastakaikua, mutta aivan lähivuosina tekojäärataa tuskin toteutetaan.
Kirkkonummen sivistys- ja vapaa-aikalautakunta antoi maaliskuussa 2022 vastauksensa tekojäärataa vaativaan kuntalaisaloitteeseen.
Vastauksen mukaan kunta on varautunut liikunta- ja virkistysalueita koskevassa investointiohjelmassa siirrettävän tekojääradan suunnitteluun ja rakentamiseen vuosina 2025-2026. Hankkeen toteuttamiseen kyseisille vuosille osoitetaan yhteensä 750 000 euroa.
Lautakunnan mukaan vuonna 2019 tehty Kirkkonummen liikuntapaikkaselvitys osoitti, että leudot talvet asettavat haasteita jääurheilun harrastamiseen luonnonjäillä. Selvityksessä myös todetaan, että tekojään rakentaminen olisi varmasti tarpeellinen ainakin johonkin osaan kuntaa.
Kirkkonummen tekojääradasta on tehty myös valtuustoaloite vuonna 2017. Sen vuoksi tehtiin ulkotekojään elinkaarikustannusten tarveselvitys.
– Elinkaarikustannusselvityksessä huomioitiin valtuustoaloitteessa esitetty siirrettävä ulkotekojää, kiinteä lähiliikunta-alueen kokoinen ulkotekojää sekä kiinteä jalkapallokentän kokoinen ulkotekojää. Elinkaarikustannusselvityksessä huomioitiin eri vaihtoehtojen investointikustannukset sekä ylläpito ja käyttökustannukset 30 vuoden ajalta. Tutkitut vaihtoehdot vastaavat erilaiseen käyttötarpeeseen, kerrotaan sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan hyväksymässä kunnan vastauksessa kuntalaisaloitteeseen.
Kuntalaisaloite tekojääradan toteuttamiseksi Kirkkonummelle jätettiin kunnalle helmikuussa 2022. Aloitteen allekirjoitti 259 henkilöä.