Keravan päivänä jaettiin tunnustuksia

kuvituskuva

Keravan päivänä 18. kesäkuuta 2023 jaettiin perinteisiä kunniamainintoja Aurinkomäen juhlassa.

Kerava-seura valitsi Vuoden 2023 keravalaiseksi Jorma ”Jomi” Hyttisen.

Itsekin yleisurheilutaustainen Hyttinen on valmentanut ja pyörittänyt Keravan Urheilijoissa yleisurheilun valmennusta ja seuratoimintaa, ja hänen valmennuksensa ansiosta Keravalta on tullut lukuisia SM-mitaliurheilijoita sekä SM-mitaleita.

– Jomi on ollut keravalaisen urheilu- ja harrastustoiminnan sielu ja moottori yli viiden vuosikymmenen ajan. Hän on myös vaikuttanut monin tavoin keravalaiseen liikuntakenttään. Mukavana ja välittömänä persoonana hän saa ihmisiin yhteyden ja antaa omalla esimerkillään meille kaikille hyvän syyn liikkua. Jomi, jos kuka, on suuri keravalainen liikuttaja, kertoi valinnan julkistanut Kerava-seuran kunniajäsen Samuli Isola tiedotteessa.

Keravan päivänä julkistettiin myös Keravan tähti -tunnustuksen saaja, jonka nimilaatta kiinnitetään Aurinkomäen rinteeseen.

Vuonna 2023 tähtilaatan saa keravalainen Polku ry, jonka matalan kynnyksen päiväkeskus ehkäisee ja vähentää syrjäytymistä ja sen lieveilmiöitä.

Laatan saajan valitsi kaupunginjohtaja Kirsi Rontu.

– Keravan Polku on paikka, jossa jokainen ihminen otetaan lämmöllä vastaan ja joka tarjoaa apua heille, jotka sitä tarvitsevat. Polun merkitys on korostunut entisestään koronapandemian ja nyt Venäjän hyökkäyssodan aikana, kertoi Kirsi Rontu.

Aurinkomäen juhlassa julkistettiin myös Keravan kaupungin kaksi kummiurheilijaa, jotka ovat painonnostaja Janette Ylisoini ja yleisurheilija Eveliina Määttänen. Kyseessä on Keravan kaupungin kaikkien aikojen ensimmäiset kummiurheilijat.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.