Keravan päivänä jaettiin kunniamainintoja

Uudet asunnot sijoittuisivat noin 600 metrin päähän Keravan asemasta, radan toiselle puolelle.

Keravan päivänä 19. kesäkuuta jaettiin perinteisiä kunniamainintoja.

Kerava-seura valitsi vuoden 2022 keravalaiseksi Veikko T. Valkosen. Vuodesta 1976 Keravalla asunut, tiedotuspäällikön tehtävästä eläkkeelle jäänyt Valkonen on toiminut vuosikymmeniä aktiivisesti keravalaisessa järjestötoiminnassa ja kaupungin luottamushenkilönä, tiedotti Keravan kaupunki.

Keravan Aurinkomäen puiston katuun kiinnitettävän nimilaatan saajan valitsi tänä vuonna Keravan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Pyykkölä. Tähtilaattoja on nimetty vuodesta 2004 lähtien, ja nyt kahdeksannentoista tähden sai keravalainen ruokatehdas Kokkikartano.

Liikuntaseurojen neuvottelukunnan ja Keravan kaupungin liikuntapalvelut valitsivat vuoden 2021 vapaaehtoistoimijaksi Keravan Urheilijoiden hiihtojaoston ja sen noin 30 talkoolaista.

Tämän lisäksi Keravan päivän tapahtumassa huomioitiin vuonna 2021 nuoren urheilijan stipendin saaneet 14 urheilijaa. Spirit Shakin´Cheerleaders -yhdistys sai kaupungilta 500 euron tuen junioritoimintaansa onnitteluna menestyksestään vuoden 2022 maailmanmestaruuskilpailuissa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.