Keravalainen, ole joulun tähti ja lähde mukaamme auttamaan!
Joulupuu -keräys on saavuttanut keravalaisten keskuudessa suuren suosion ja onkin ollut ilmiömäistä miten suurella sydämellä alueen asukkaat ovat halunneet auttaa jo useamman vuoden ajan. Keräyksiä järjestetään nykyään ympäri Suomen ja idea on alun alkaen lähtenyt Nuorkauppakamarilaisten halusta auttaa ja tuoda hyvää. Järjestäjinä toimivatkin pääasiassa nuorkauppakamarit eri paikkakunnilla ympäri Suomen, mutta mukaan on lähtenyt vuosien saatossa myös monia muita tahoja sama auttamisen syke sydämessään. Keräykset toteutetaan eri paikkakunnilla hieman eri aikoihin ja jokainen paikallinen järjestäjä onkin saanut sopia alueen yhteistyökumppaneiden kanssa sen parhaimman tavan toteuttaa oma keräys. Tavoite on kuitenkin Joulupuulla aina sama paikkakunnasta riippumatta; tuoda joulumieltä eriarvoisessa asemassa olevalle lapselle ja nuorelle, sillä jokainen lapsi on joululahjansa ansainnut ja jokainen lahjoitettu lahja tuo joulumielen jollekin lapselle!
Keräys toteutetaan täysin non profit -periaatteella, kertoo Tuula Happonen Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamarista. Hyväntekeväisyystempauksen ajatuksena on kerätä lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille, joilla voi olla rajallinen mahdollisuus saada joululahjoja. Keravalla lahjat menevät Keravan sosiaalitoimen asiakasperheiden lapsille ja nuorille.
Ilman hyvää yhteistyötä olisi mahdotonta toteuttaa näin laajaa projektia. Saimme tänäkin vuonna Savion kirjapainolta joulupuuhun ripustettavat pakettikortit lahjoituksena ja Keravan Prisma, sekä Suomalainen kirjakauppa Kauppakeskus Karusellissa ovat puolestaan järjestäneet toimipisteisiinsä kuuset, joihin ripustimme pakettikortit poimittavaksi, kiittelee Sari Heikkilä.
Koemme, että vaikeina aikoina on erityisen tärkeää auttaa heitä, jotka eniten apua tarvitsevat. Olkaamme siis jokainen joulun tähtiä oman alueen lapsille ja nuorille.
Kuka tahansa voi osallistua, yksin tai yhdessä vaikkapa työporukalla.
Näin voi osallistua Joulupuu -keräykseen:
- HANKI LAHJA
Voit tuoda keräykseen käyttämättömiä uusia lahoja tai itse tehtyjä lahjoja. Lahjakortit ovat suosittuja erityisen suosittuja nuorten keskuudessa.
- KIINNITÄ LAHJAAN PAKETTIKORTTI
Löydät valmiita pakettikortteja keräyspisteiden joulupuusta. Pakettikorteissa lukee, kenelle lahja on tarkoitettu (ikä ja halutessa sukupuoli) ja kiinnitä se lahjaan.
- TUO LAHJA KERÄYSPISTEELLE
Keravan Joulupuu -keräys toteutetaan kahdessa keräyspisteessä samanaikaisesti.
Keravan Prisma 30.11. – 6.12.2020 ja Kauppakeskus Karusellin Suomalainen Kirjakauppa 30.11. – 5.12.2020
Tuothan lahjan keräyspisteelle paketoimattomana. Keravan sosiaalitoimi paketoi itse jokaisen lapsen ja nuoren joululahjan ennen toimittamista varmistaen, että jokainen lapsi saa ikäiselleen sopivan lahjan avattavakseen jouluaattona.
TIEDOKSI KERÄYKSEEN OSALLISTUVALLE 2020
COVID-19 -tilanteesta johtuen Joulupuu-keräykset järjestetään tänä vuonna erityistä varovaisuutta noudattaen. Järjestäjät noudattavat tiukasti alueellisia suosituksia ja vetoavat myös keräyksen osallistujiin huolehtimaan hygieniasta, turvaväleistä ja välttämään pienessäkään nuhassa paikalle tulemista. Voit myös osallistua etänä ja lahjoittaa keräykseen eJoulupuun kautta osoitteessa: www.ejoulupuu.fi
Lisätiedot: www.joulupuu.org
Teksti: Tuula Happonen