Kannistonpuisto saa remontissa paljon uutta

kuvituskuva

Keravan kaupunki on aloittanut Kannistonpuiston peruskorjauksen Kannistossa. Samalla kohennetaan puiston leikkipaikan toimintoja uusimalla sen kasvillisuutta ja leikkivälineitä.

Lisäksi osana perusparannusta puiston koripallokenttä siirtyy uuteen paikkaan.

Kannistonpuiston perusparannus valmistuu syyskuun 2022 loppuun mennessä.

Perusparannuksen valmistelevat työt alkoivat ennen vappua Kannistonpuiston koripallokentän aitojen purkutöillä, jotta kenttä voidaan siirtää Kanniston päiväkodin toisella puolella olevalle kentälle.

Aitojen pystytyksen ja korien siirtämisen jälkeen koripallokenttä avautuu käyttöön uudella paikallaan. Koripallokenttä asfaltoidaan myöhemmin puiston muiden asfaltointitöiden yhteydessä.

– Puistoalueelle siirretyn koripallokentän tilalle tulee kentän käytössä olleen alueen kiertävä 120 metriä pitkä polkuauto- ja juoksurata. Ympyräradan keskelle tulee uusia istutuksia, hiekkalaatikko sekä leikkialue, jolle tulee uutena liukumäen ja verkkoja sisältävä kiipeilyteline, kiikkulauta, pyöräkaruselli ja neljä puheputkea, tiedottaa Keravan kaupunki.

– Lisäksi polkuauto- ja juoksuradan sisälle siirretään leikkipaikalla jo oleva kiipeilyteline. Kiipeilytelineen paikalle radan ulkopuolelle tulee 6-paikkainen ryhmäkeinu ja sen läheisyyteen vierekkäin motoriikkaa kehittävä kiipeilyteline sekä puiston nykyisistä leikkivälineistä säilytettävä pyramidi kiipeilyä varten.

Kannistonpuiston aidatulle pienten lasten leikkipihalle rakennetaan sadevesikaivo, mutta muuten leikkipiha säilyy ennallaan. Sen läheisyydessä olevista keinuista toinen säilytetään ja maalataan ja sen viereen lisätään kaksi lautasistuimellista keinua sekä linnunpesäkeinu. Keinujen viereen istutetaan uusia havupuita, joiden toiselle puolelle tulee uusi tasapainorata.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.