Kaupunki käynnisti yhteistoimintaneuvottelut

Järvenpään kaupunki on käynnistänyt 26.3. yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisilla perusteilla. Työnantaja ja henkilöstöjärjestöt kartoittavat yhdessä vaihtoehtoja, joilla pystyttäisiin vastaamaan poikkeustilanteen aiheuttamaan kaupungin palvelutuotannon supistumiseen ja työn vähenemiseen. Yhteistoimintaneuvottelut pyritään saamaan päätökseen 30.3.2020.

Neuvotteluiden keskiössä on löytää ne keinot, jotka voidaan toteuttaa nopeastikin huhti- ja toukokuun aikana. Toivomuksena on, että ne kaupungin työntekijät, jotka suinkin voivat, pitäisivät nyt lomaa. Samanaikaisesti selvitetään mahdollisuuksia käyttää työntekijöitä koronan aiheuttamiin muihin tehtäviin sekä Järvenpään kaupungilla että halukkaiden työntekijöiden osalta myös Keusotessa (ns. resurssipankissa).

Kaupunki toivoo, että edellä mainitut toimenpiteet riittävät poikkeuksellisen tilanteen ratkaisemiseksi, mutta tarkastelee samanaikaisesti myös taloudellisen tilanteensa kehittymistä ja varautuu myöhemmin käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut taloudellisilla perusteilla.

– Pystymme tehtäväsiirroilla ja lomilla hoitamaan lähiajan, mutta jos epidemia jatkuu pidempään ja valtio ei kokoa kunnille kriisipakettia, niin kaikkia keinoja pitää miettiä. Ymmärrän kuntaministerin toiveen siitä, ettei lomauteta ja haluaisin tämän toiveen toteuttaa, mutta se ei tule pidemmän päälle onnistumaan ilman kunnille suunnattua rahoituspakettia. Korostan, että haluamme tuottaa palveluita siinä määrin, kun se rajoitusten puitteissa on mahdollista, toteaa kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen.

– En aio ensi viikolla jaella lomautuksia kaiken sen venymisen jälkeen, jota henkilöstö on viimeisen kahden viikon aikana tehnyt. Jos koronan tilannekuva ei olennaisesti muutu, niin saamme ensi viikon aikana selville sen, miten paljon työtä on uudessa tilanteessa tehtäväksi ja kuinka moni mahdollisesti siirtyy apukäsiksi soten puolelle, kaupunginjohtaja jatkaa.

Yli 70-vuotiaita tavoitellaan puhelimitse ja kyselyllä

Tällä viikolla Järvenpään kaupunki on puhelimitse yhteydessä kaikkiin yli 70-vuotiaisiin kaupunkilaisiin. Puhelu tulee numerosta 040 315 3154. Puhelussa kerrotaan tuen ja avun mahdollisuuksista sekä varmistetaan, että jokainen ikäihminen saa tarvitsemansa tuen poikkeusolojen aikana.

Lisäksi niille ikäihmisille, joita ei ole tavoitettu puhelimitse, lähetetään tekstiviesti. Tekstiviestissä yli 70-vuotiaita kehotetaan täyttämään Järvenpään verkkosivuilla (www.jarvenpaa.fi/70) oleva kysely, jossa kartoitetaan palvelun tarvetta. Vaihtoehtoisesti ikäihminen voi soittaa numeroon 040 315 3154 arkisin klo 9 – 15.

Yli 70-vuotiaat saavat myös lähipäivinä kotiin postitetun kirjeen, jossa kaupunki ja Keusote kertovat tarjottavista palveluista ja toimintaohjeista koronavirukseen liittyen.

Kulttuuritarjontaa etänä

Koronapandemian poikkeusoloissa kulttuuria voi harrastaa etänä ja virtuaalisesti. Järvenpään verkkosivuille osoitteeseen www.jarvenpaa.fi/kulttuuriaetana on koottu linkkejä, joiden kautta asukkaat pääsevät kulttuurin äärelle kotoa käsin. Sivuilta löytyy keikkoja, oopperaa, museokierroksia, kirjallisuutta, lastenkulttuuria ja paljon muuta. Suuri osa palveluista on maksuttomia.

Lista täydentyy matkan varrella ja voit lähettää omia linkkivinkkejäsi osoitteeseen kulttuuri[at]jarvenpaa.fi.

Heitä käytetyt kertakäyttöliinat roskakoriin

Nyt koronaviruspandemian aikana viemäreihin on heitetty runsain määrin desinfioivia kertakäyttöliinoja, jotka ovat tukkineet vesilaitosten pumppaamoja. Muistutamme asukkaita, että vessanpyttyyn kuuluu laittaa vain wc-paperia ja sitä itseään.

Käsien kuivattamiseen käytetty paperi sekä kaikki puhdistusliinat heitetään roskakoriin myös koronavirustilanteessa. Tukos jätevedenpumppaamolla voi aiheuttaa ikäviä viemäripäästöjä luontoon ja kalliita puhdistustoimia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.