Väinämöisen kentälle kaavaillaan uudistuksia

Helsinki Cup -turnaus Väinämöisen kentällä kesällä 2020. Kuva: Sakari Kiuru / Museovirasto

Etu-Töölössä sijaitsevalle Väinämöisen kentälle on suunnitteilla uudistuksia.

Helsingin kaupunginhallitus päätti maaliskuussa myöntää lainan Väinämöisen kentän perusparannushankkeeseen.

Laina, jonka suuruus on 198 000 euroa, annetaan kaupungin urheilu- ja ulkolaitosrahastosta Kiinteistöosakeyhtiö Väinämöisen kentälle.

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta puolestaan päätti helmikuussa vuokrata Väinämöisen kentän samaiselle kiinteistöyhtiölle jalkapallotoimintaa varten. Samassa kokouksessa lautakunta puolsi kaupunginhallitukselle lainan myöntämistä kentän parannushankkeeseen.

Kaupungin päätösasiakirjojen mukaan Väinämöisen kentän tekonurmimatto aiotaan vaihtaa. Lisäksi on tarkoitus rakentaa noin 200 hengen katsomo sekä parantaa alueen aitausta ja valaistusta.

Kaupungin mielestä Väinämöisen kentän perusparannus on jalkapallo-olosuhteiden parantamiseksi tarpeellinen ja ajankohtainen hanke.

– Väinämöisen kentän asianmukainen ylläpitäminen takaa osaltaan jalkapallon harrastamismahdollisuuksien säilymisen Etelä-Helsingissä. Täten hanke tukee kaupungin liikuntapoliittisia tavoitteita, ja on myös kaupungin urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston sääntöjen mukainen hanke, tiedotti kaupunki kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen jälkeen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.