
Kalasatamaan lisää ympäristötaidetta.
Kalasataman alue saa kesäkuussa kaksi uutta julkisen taiteen teosta Alicja Kwadelta.
Teokset Big Be-Hide ja Pars Pro Toto nähtiin Vallisaaressa kesällä 2021 osana Helsinki Biennaalia, ja ne siirtyvät nyt pysyvästi Kalasatamaan.
Molemmat teokset ovat Helsinkiä varten luotuja editioita taiteilijan eri puolilla maailmaa toteuttamista teoskonsepteista.
– Berliinissä asuva ja työskentelevä Alicja Kwade (s. 1979) on kansainvälisen nykytaiteen kiinnostavimpia ja kysytyimpiä tekijöitä. Hänen veistoksensa ja installaationsa käsittelevät usein ajan ja tilan kokemista sekä todellisuuden olemusta, tiedottaa Helsingin kaupungin taidemuseo.
Parrulaiturille sijoitetussa Big Be-Hide -teoksessa luonnonkivi ja sen metallinen kopio on aseteltu symmetrisesti kaksipuolisen peilin molemmin puolin.
– Lähestymiskulmasta riippuen peili joko heijastaa tai luo läpinäkyvyyden illuusion; se sekä kätkee että täydentää. Peilistä heijastuva ympäristö muodostaa aukon maisemasta ja todellisuudesta toiseen.
Pars Pro Toto koostuu kahdeksasta planeettaa muistuttavasta pyöreästä kivipallosta.
Helsingin kaupungin taidemuseon mukaan taiteilija valitsi Helsinkiin toteutettuun teokseensa pääosin pohjoismaisia kivilajeja. Kivissä näkyy niiden muinainen syntyprosessi, ikä ja ajan kulku.
– Teoksen latinankielinen nimi Pars Pro Toto, ”osa edustaa kokonaisuutta”, ilmaisee yhden teoksen ulottuvuuksista: maailmankaikkeuden rakenteet toistuvat samanlaisina atomeista aurinkokuntiin. Yksilöiden olemassaolo suhteutuu ajan ja aineen valtaviin mittakaavoihin.