Kaapelitehtaan vieressä Ruoholahdessa sijaitsevassa Tanssin talossa järjestettiin vuoden 2023 aikana yhteensä yli 60 tanssin, sirkuksen ja muun kulttuurin tapahtumaa.
Niissä oli yli 81 000 kävijää, eli käyntikertaa.
Tanssin talo avattiin helmikuussa 2022 ja yleisötapahtumat käynnistyivät pandemiasulkujen vuoksi maaliskuun lopulla 2022.
Vuosi 2023 oli näin ollen talon ensimmäinen kokonainen toimintavuosi.
– Olemme erittäin tyytyväisiä saavutettuun käyntimäärään. Monipuolinen ohjelmisto on selvästi onnistunut puhuttelemaan erilaisia yleisöjä. Tanssin toimijoiden innokkuus tuoda ohjelmistoaan taloon on osoitus tilapalvelujemme soveltuvuudesta erilaisiin tapahtumatarpeisiin, kertoo toimitusjohtaja Niki Matheson tiedotteessa.
Tanssin talo toimi vuoden 2023 aikana näyttämönä 14 uuden teoksen kantaesitykselle ja 12 tanssin kansainväliselle vierailulle.
Runsaaseen ohjelmistoon sisältyi lisäksi muun muassa tanssikatselmuksia ja -kilpailuja, festivaalitarjontaa, elokuvanäytöksiä, konsertteja, työpajoja sekä taiteilijatapaamisia.