Usein ajattelemme, että kaikki päivät ja asiat sujuvat aina samalla tavalla. Että menemme sinne parkkipaikalle tai johonkin julkiseen kulkuvälineeseen aamuisin tai iltaisin tai kuka milloinkin ilman, että mikään poikkeaisi normaalista matkan varrella. Minäkin olin menossa takatalvimyrskyn tuoksinassa lähimpään kauppaan ottamaan suklaamunaloppukiriä, kun huomasin yllättäen katselevani taivasta. Kesällä sellainen kuuluu normaaliin rentoutumiseen, mutta talvella ainoa syy tuohon ylempien elementtien ihailuun oli se, että lumen alla piilotellut jää oli päässyt yllättämään.
Jostain syystä purskahdin holtittomaan nauruun. Nauroin itselleni ja sille, miltä mahdoin näyttää niiden lukuisten ihmisten silmissä. Hihitellen yritin kammeta itseäni ylös kaatuakseni vielä uudelleen, ja naurunkyyneleiden saattamana hoipertelin kaupan pihaan, jossa vaihdoin pari sanaa liukkaudesta erään kikatuskohtaustani todistaneen kanssa. Vähän häpesinkin itseäni, kun mietin, miten minä nyt tuolla lailla aloin räkättämään, mutta vaiensin sen tuomitsevan äänen nopeasti. Miksi minä en olisi saanut nauraa itselleni?
Elämässä tapahtuu kuitenkin aina jotakin odottamatonta. Joku sanoo tai tekee jotain normeista poikkeavaa. Jotakuta alkaa naurattaa hautajaisissa. Toiset menevät sateeseen seisomaan, kun kaikki muut juoksevat sisälle. Opettaja käskee kaikki rinkiin ja opettaa Vogue-tanssin, koska kyseisellä alalla opiskelevien on opeteltava suhtautumaan yllättäviin tilanteisiin. Ja aivan takuulla reagointia niihin oppii paremmin reagoimalla itse, sen sijaan, että lukisi siitä PowerPointista johon on kirjoitettu järkevällä Times New Romanilla, että ”te saatatte muuten joskus joutua yllättäviinkin tilanteisiin”. Koskaan ei voi todella luottaa siihen, että kaikki asiat menisivät kaavojen mukaan ja juuri siten, kuin ne on suunniteltu. Ei edes työelämässä, jossa on hyvinkin tiukat normit vapaa-aikaan verrattuna.
Mutta sen sijaan, että tilanteita yrittäisi korjata niin sanotusti normaaleiksi, voikin joskus antaa vain virran viedä. Nauraa nauru loppuun lumisessa maassa maaten sen sijaan, että yrittäisi tukahduttaa sitä. Tanssia täysillä Vogueta. Kastua läpimäräksi sateessa ja … no niin, yrittää tukahduttaa nauru hautajaisissa. Rajoja ja soveliaisuussääntöjä on myös syytä noudattaa jos ja kun sellaisia tilanteita tulee vastaan, mutta nauru itsessään ei ole väärin. Kulttuuri sanelee, miten meidän odotetaan missäkin tilanteessa käyttäytyvän, mutta ei itseään pidä rangaista siitä, että tuntee hilpeyttä väärässä paikassa, kunhan vain muistaa, missä tilanteessa se on soveliasta tuoda esille.
Tuo lumessa makaaminen nyt oli siinä ja siinä, mutta menkööt. Tai se, että puhun kissalleni. Ja itsekseni.
Mikä on sinun harmiton tapasi rikkoa normeja?
Iida Rekunen
