Riikka Reina valittiin Kallion uudeksi kirkkoherraksi

Kallion seurakunnan uusi kirkkoherra on Riikka Reina. Seurakuntaneuvoston tekemän valinnan myötä Kallion seurakunta saa historiansa ensimmäisen naispuolisen kirkkoherran. Seurakuntaneuvosto äänesti ehdokkaiden välillä. Riikka Reina sai 15 ääntä ja Kirsi Rantala 2 ääntä. Virkaa haki 17 hakijaa.

Riikka Reinalla, 42, on laaja ja monipuolinen työkokemus kirkossa ja koulutussektorilla. Teologian maisteri Riikka Reina on toiminut seurakuntapastorina ja kasvatuksen työalavastaavana Paavalin seurakunnassa, kouluttajana Seurakuntaopistossa ja kehittämispäällikkönä Kirkkopalvelut ry:ssä. Kokemusta muutosjohtamisesta Reinalla on kertynyt muun muassa Agricolan kehittämisyksikön johdossa. Tällä hetkellä hän toimii asiantuntijana ja vt. toimitusjohtajana Ammattiosaamisen kehittämisyhdistyksessä AMKE:ssa.

”Valinnassa painotimme erityisesti monipuolista johtamiskokemusta ja valmiutta auttaa seurakuntaa uudistumaan niin, että pystymme entistä paremmin kohtaamaan jokaisen alueen asukkaan.”, kertoo seurakuntaneuvoston kokousten puheenjohtaja Johanna Hautakorpi. ”Riikka Reinasta saamme rohkean kirkkoherran, jolla on vahva näky kaikkien yhteisestä kirkosta.", hän sanoo.

Kirkkoherran virka tuli auki, kun edeltävä kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin piispaksi syksyllä 2017.

Kuvassa Riikka Reina. Kuvaaja Maru Lemmetty