Ravintola Jurassa herkullisuus, luovuus ja hävikin minimointi ovat keskiössä

Ravintolan keittiömestari Jura Männistö kehittelee uusia annoksia jatkuvasti.

Ravintola Jura avasi ovensa viime elokuussa ja siitä lähtien Ullanlinnassa Neitsytpolku kympissä on päästy nauttimaan skandinaavis-rankalaisista mauista.

– Olemme olleet iloisia, että asiakkaat ovat löytäneet meidät heti alusta lähtien. Kesällä vielä remonttia tehdessämme naapurustossa oli paljon kiinnostusta ravintolaamme kohtaan, ravintolan omistaja Mari Haapsaari kertoo.

Ravintola Juran ovet eivät vielä ole olleet auki kovinkaan kauaa, mutta kanta-asiakkaita on ennättänyt jo kertyä.

– Paras palaute on tietysti ollut uudelleen palaavat asiakkaat. Olemme jo näinkin lyhyessä ajassa saanneet ihania kanta-asiakkaita, Mari kertoo iloisesti.

Asiakkaille halutaan aina tarjota parasta mahdollista ruokaa. Ravintolan keittiömestari Jura Männistö kehitteleekin uusia annoksia jatkuvasti. Samalla toki myös ravintolan menu vaihtuu melko ahkerasti. Miten ideat uusista annoksista syntyvät?

– Pääsääntöisesti annosten vaihtuvuuteen inspiroi raaka-aineet ja niiden saatavuus. Esimerkiksi syksyllä saimme paljon ystävien keräämiä sieniä, joten meillä oli sientä monessa ruoassa. Monet annokset syntyvät Juran päässä hänen kävellessään töihin. Sen jälkeen annoksia aletaan työstää huippuunsa keittiössä, Mari summaa.

Haapsaari kertoo, että he ovat myös aivan alusta lähtien kiinnittäneet erityishuomiota hävikkiin. Mari kertoo, että hävikin minimointi on onnistunut heillä hyvin.

– Pyrimme käyttämään raaka-aineista kaiken. Me esimerkiksi kuivataan ja jauhetaan porkkanankuoret niin, että saamme siitä porkkanasokeria, Mari kertoo.

”Saamme tehdä työtä joka tuottaa meille iloa”

Mari ja Jura eivät ainoastaan omista Ravintola Juraa yhdessä, vaan he ovat myös naimisissa. Millaista on työskennellä oman puolisonsa kanssa?

– Puolison kanssa töiden tekeminen voi olla sekä parasta että pahinta, niin kuin varmaan kaikki yrittäjäperheet tietävät. Oma ravintola on ollut mieheni unelma jo muutaman vuoden ja kun saimme mahdollisuuden vuokrata tämän mahtavan ravintolatilan, niin mieheni sai minutkin näkemään saman unelman. Tähänastisella kokemuksella olen erittäin tyytyväinen päätökseemme, Mari kertoo.

Mari kertoo, että Ravintolan Juran koko työporukka ovat niin iloisia ja kiitollisia asiakkaistaan.

– Olemme erityisen iloisia siitä lämpöisestä ja tervetulleesta fiiliksestä, jota olemme asiakkaidemme ansiosta kokeneet, Mari kertoo.

– Kaikki asiakkaamme ovat meille huipputärkeitä, sillä vain heidän avullaan saamme tehdä työtä joka tuottaa meille iloa, Mari jatkaa iloisesti.

Ravintola Jura, Neitsytpolku 10. Auki ti-la klo 17.00-22.00.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.