Raitiotien rakentaminen alkaa Laajasalontiellä

Laajasalontien liikennejärjestelyt kartalla.

Kruunusillat-raitiotien rakennustyöt alkavat Laajasalon Laajasalontiellä 3. heinäkuuta 2023.

Kadulla on rakennettu jo tätä ennen, mutta toisen katu-urakan puitteissa.

Raitiotien rakentaminen aiheuttaa liikenteelle reittimuutoksia sekä ajoittaisia kaistojen sulkemisia.

Alueella asennetaan valaisin- ja ajolankapylväiden perustuksia sekä rakennetaan raitiotierataa. Alueella on myös yhä aikaisemman urakan, Laajasalontien uudistus -urakan, liikennejärjestelyjä.

Yksi merkittävä reittimuutos on nyt se, että Laajasalontietä etelään ajaessa ei pääse enää kääntymään vasemmalle Reposalmentielle.

Korvaava reitti kulkee Yliskyläntien ja Yliskylän puistokadun kautta. Laajasalontietä pohjoiseen ajaessa ei pääse enää kääntymään vasemmalle Isosaarentielle.

– Korvaava reitti kulkee Yliskyläntien, Yliskylän puistokadun ja Reposalmentien kautta. Nämä järjestelyt ovat voimassa arviolta syystalveen 2023, kerrotaan Helsingin kaupungin tiedotteessa.

Yli 10 metriä pitkät ajoneuvot eivät pääse enää kääntymään Reposalmentieltä kohti etelää Laajasalontielle eivätkä ajamaan suoraan Reposalmentieltä Isosaarentielle. Tämä järjestely on voimassa arviolta alkusyksyyn.

Lisäksi Laajasalontiellä suljetaan ajoittain kaistoja ajolanka- ja valaisinpylväiden perustusten asentamiseksi.

Isosaarentien, Reposalmentien ja Laajasalontien risteysalueella pohjoinen Laajasalontien ylittävä suojatie poistuu käytöstä. Korvaava reitti kulkee eteläisen suojatien kautta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.