Raitiotie saattaa tulevaisuudessa ulottua jopa Kannelmäkeen saakka

Kannelmäen maisemia

Helsingin kaupunkisuunnittelijat selvittävät mahdollisuutta ulottaa pikaraitiotie Kannelmäkeen saakka.

Asiasta kerrottiin Helsingin kaupungin aluerakentamisen media-aamiaisella marraskuussa.

Vihdintien kaupunkibulevardin pikaraitiotien päätepistettä on kaavailtu Pohjois-Haagan rautatieasemalle, mutta päätepisteen ulottaminen kauemmaksikin saattaa olla mahdollista.

-On tutkittu pikaraitiotien jatkamista Pohjois-Haagan asemalta Kannelmäen Kaareen saakka, kertoi projektinjohtaja Ulla Loukkaanhuhta Helsingin kaupungilta.

Alustavan selvityksen mukaan raitiotie kulkisi Kaupintietä pitkin Kantelettarentielle. Kantelettarentien eli kauppakeskus Kaaren lisäksi ratikkapysäkki olisi myös Kaupintien ja Näyttelijäntien risteyksen tuntumassa.

Pikaraitiotie saattaisi vauhdittaa alavireistä asuntotuotantoa kauppakeskus Kaaren lähiympäristössä.

Vihdintien pikaraitiotie sisältyy Helsingin uuteen yleiskaavaan niiltä osin, joita korkein hallinto-oikeus ei kumonnut marraskuun alussa. Helsinki aloittaa yleiskaavan toteuttamisen suunnittelun Vihdintien kaupunkibulevardista. Alueen pikaratikan suunnittele etenee päätösvaiheeseen kuluvan valtuustokauden aikana. Raitiotien rakentaminen voi näillä näkymin alkaa aikaisintaan vuonna 2024.

Media-aamiaisella kerrottiin myös toinen kannelmäkeläisiä kiinnostava tieto. Kannelmäen juna-aseman peruskorjaus on ajoitettu vuosille 2020-2022. Tänä syksynä asemalla on remontoitu hissejä.

Jani Jakonen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.