Perinteinen Uunisaaren ponttonisilta Kaivopuistoon

Ponttonisilta tarjoaa jalankulkijoille kätevän kulkureitin Uunisaareen läpi talven. Kuva: Helsingin kaupunki

Kaivopuiston edustalta Uunisaareen vievä kävelyponttonisilta asennetaan paikoilleen tiistaina 15. marraskuuta.

Ponttonisilta on ulkoilijoiden käytössä 14. huhtikuuta 2023 asti säätilanteen niin salliessa.

Jalankulkijoilla on pian jälleen suora reitti Kaivopuiston edustalla sijaitsevaan Uunisaareen, kun perinteinen ponttonisilta asennetaan Merisatamanrannasta Pohjoiseen Uunisaareen.

Kävelysilta jalankulkijoille mahdollistaa Uunisaaren virkistyskäytön talvikaudellakin, katkaisten samalla saaren ja rannan välillä kulkevan veneväylän.

Kaivopuiston edustalla sijaitseva, noin kolmen hehtaarin kokoinen Uunisaari muodostuu toisiinsa yhdistetyistä pohjoisesta ja eteläisestä saaresta.

Uunisaaresta kulkee myös kävelysilta viereiseen Liuskasaareen, mikä laajentaa kaupunkilaisten suosimien Kaivopuiston, Eiran rannan ja Merisataman virkistysalueita ympärivuotisesti.

Pohjoisessa Uunisaaressa toimii myös ravintola Uunisaari.

Ponttonisilta. Kuva: Helsingin kaupunki

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.