Pakinkylän leijonaklubilta lahjoitus kanveesin rakentamiseen

Pakinkylän leijonaklubi lahjoitti 10 000 euroa Punainen sulka rahoja Pakilan voimistelijoiden kanveesin tekoa varten ja oli mukana rakentamassa sitä. Muistoksi siitä presidentti Lasse Halme kävi luovuttamassa leijonataulun PNV:lle. Luovutus tapahtui seuran kevätnäytöksessä tuhatpäisen yleisön edessä. Lasse sai tosi runsaat aplodit yleisöltä

Kanveesi on joustava lattia. Joukkuevoimistelussa harjoitellaan paljain jaloin, hypätään korkealle ja treenataan paljon. On tärkeää että alusta joustaa, sillä joustamaton alusta altistaa rasitusvammoille. Rasitusvammat ovat usein pitkäaikaisia. Kun PNV:n voimistelijoiden rasitusvammojen määrä kasvoi, selvisi että usean harjoittelutilan lattian iskunvaimennos ei ole riittävä voimisteluun. Sen vuoksi seura päättä vuokrata uuden harjoittelutilan ja rakentaa sinne hyvät oloduhteet.

Helsingissä vallitsevaa tilannetta kuvaa hyvin menestyksellä Rion olympialaisissa Suomea edustanut Ekaterina Volkova. Hän päätti lopettaa lupaavam uransa, koska Helsingissä ei ole kunnon harjoitteluolosuhteita.

Hän sanoi näin: ”Helsingissä ei ole vieläkään voimistelukanveesia. Tilanne olisi sama , jos jalkapalloilijat pelaisivat asfaltilla”. Nyt PNV:n ja Pakinkylän leijonien yhteistyöllä kanveesi on valmistunut.

Pakilan voimistelijat on perustettu 1947 ja se on yksi suurimmista helsinkiläisistä seuroista. Jäseniä on 1 500.

Olli Aulio

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.