Oulunkylän Seurahuoneen remontti ohi – ”Parvekkeet olivat vaarassa romahtaa”

Oulunkylän Seurahuone ennen remonttia. Kuva Helsingin kaupunki

Viime keväänä alkanut Oulunkylän Seurahuoneen remontti on valmistunut, ja asukastalotoiminta pääsee jatkumaan tauon jälkeen tutussa paikassa.

-Oulunkylän Seurahuoneen Asukastalo avataan mahdollisimman pian. Valitettavasti en osaa vielä kertoa tarkkaa päivämäärää. Avajaispäivästä tiedotetaan Oulunkylän Seurahuoneen ilmoitustaululla, internetsivulla ja Facebook-sivulla, kertoo sosiaaliohjaaja Elina Pentikäinen.

Pentikäisen mukaan remontti oli tarpeellinen talon käyttäjien ja asukastalon toiminnan näkövinkkelistä, sillä asukastalon parvekkeet olivat romahdusvaarassa ja lattiat niin huonossa kunnossa, että kellarikerroksen huono sisäilma pääsi lattian läpi asukastalon tiloihin.

-Se aiheutti osalle työntekijöistä ja kävijöistä oireita. Lisäksi lattian korjaus oli tarpeellinen siksi, ettei se olisi kestänyt kuormitusta enää kauan ilman peruskorjausta, ja asukastalossa oleskeleminen olisi ollut vaarallista, jos lattia olisi ollut vaarassa romahtaa, Elina Pentikäinen kertoo.

Asukastaloon tehdyllä remontilla ei ole vaikutusta asukastalon toiminnan sisältöön.

Jani Jakonen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.