Myydäänkö Pakilan ensimmäinen ”savu” – Pakin talo?

Historiallinen valokuva Pakintalosta vuodelta 1974. Kuva: Jarno Peltonen / Helsingin kaupunginmuseo

Helsingin kaupunki haluaisi eroon kulttuurihistoriallisesta Pakin talosta ja sen piharakennuksista.

Helsingin kaupunki valmistelee useiden vanhojen rakennustensa mahdollista myyntiä eri puolilla kaupunkia.

Kohdelista sisältää myös Itä-Pakilassa sijaitsevan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Pakintalon. Pakintalon päärakennus eli Pakin talo on toiminut pitkään kotiseututalona, jota kaupunginosayhdistys Pakila-Seura on vuokrannut kaupungilta.

Pakintalo olisi tarkoitus myydä ensisijaisesti neuvottelumenettelyllä. Osa muista Helsingin kohteista myytäisiin hintakilpailulla.

Etupellontiellä oleva Pakintalo käsittää päärakennuksen lisäksi saunarakennuksen ja talousrakennuksia. Pakintalon päärakennus on Helsingin vanhimpia olemassaolevia rakennuksia. Se on rakennettu tiettävästi 1700-luvulla.

Pakintalolla on oma Facebooksivu. Siellä kerrotaan, että Pakin talo (päärakennus) on hirsinen maalaistalo, joka on kunnostettu lähinnä 1800-luvun asuunsa. Suojaista pihapiiriä reunustavat viisi aittaa ja savusauna.

– Pakin talo on paikkakunnan kantatila, ensimmäinen sen seitsemästä ”savusta”.

Kaupungin mukaan kaikki Pakintalon rakennukset on suojeltu asemakaavassa merkinnällä sr-2. Se tarkoittaa sitä, että rakennus on kaupunkikuvallisesti ja paikallishistoriallisesti arvokas. Rakennusta ei saa purkaa, eikä siinä saa tehdä sellaisia korjauksia tai muutoksia, jotka turmelevat rakennuksen arvoa.

Helsingin kaupungin tavoitteena on luopua rakennuksista, joita se ei tarvitse omissa palveluissaan tai joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä.

– Rakennukset valitaan myyntiin muun muassa niiden kunnon, kehityspotentiaalin sekä maankäytöllisten ja rakennussuojelullisten tavoitteiden perusteella, kerrottiin kaupungin tiedotteessa.

Jatkossa tavoitteena on, että Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päättää vuosittain seuraavalle vuodelle myytäväksi tai kehitettäväksi tulevat kohteet. Myyntiin voidaan lisäksi laittaa osakemuotoisia tiloja sekä muita jo aiemmin myytäväksi valittuja kohteita.

Muita Helsingin myytäväksi ehdotettavia rakennuksia ovat tällä erää esimerkiksi Pauligin huvila Töölössä, Hertanmäen puutalot Länsi-Pasilassa ja Yliskylän kartano.

Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli rakennusten myynti- ja kehittämissuunnitelmaa kokouksessaan 15. helmikuuta 2022.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.