Stadin Slangi ry perustettiin vuonna 1995 vaalimaan ja kehittämään stadilaista identiteettiä, slangia ja kulttuuria.
– Jäseniä on tällä hetkellä yli 2200. Yhdistyksen jäsenlehti Tsilari on stadilaisuuden äänenkannattaja, slangiperinteen tallentaja ja muistojen aarreaitta, tiedottaa Stadin Slangi ry.
Yhdistys myös valitsee vuosittain Stadin Friidun ja Stadin Kundin, ja tänä vuonna ne valittiin 30. kerran.
Stadin Slangi ry:n perustamisajatus syntyi Työläisäiti-patsaan pystyttämiseen rahaa keränneen Kirstarinjengin joukossa.
Sturenkadun puistikossa seisovalle patsaalle Slangijengi käy edelleen viemässä kynttilän jouluaattona ja kukkia äitienpäivänä.
Kirstarinjengiläiset olivat asuneet Kirstinkadun puutaloissa, joista muodostettiin Työväen asuntomuseo. Slangijengi voi iloita, että sen 30-vuotisjuhlavuonna kunnostettu museo avattiin uudella nimellä: Duunarimuseo.
Yhdistyken mukaan slangi elää vahvasti edelleen tänä päivänä.
– Slangisanat löytävät tiensä yleiskieleen, organisaatioiden nimiin, markkinointiteksteihin. Samaan aikaan slangi muuttuu. Nyt nuorten elämä on erilaista kuin sata vuotta sitten. Vaikka uusia sanoja syntyy ja osa vanhoista katoaa, kova ydin säilyy. Monet sanat ovat tuttuja nuorille ja vanhoille.
Juhlavuosi huipentuu perjantaina 20.9. Savoy-teatterin bileissä. Ne ovat avoimet kaikille, joita kiinnostaa slangi ja hyvä musiikki. Lippuja myydään Slangin toimistossa, Savoy-teatterin lippukassassa sekä lippu.fi-palvelussa.



