Manskun peruskorjaus alkaa – vain yksi ajokaista käytössä

Peruskorjaus tehdään kahdessa eri vaiheessa.

Mannerheimintien peruskorjaus aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen maaliskuusta lähtien.

Mannerheimintien peruskorjaus käynnistyy valmistelevilla töillä 6. maaliskuuta, jolloin rakennetaan muun muassa liikennejärjestelyitä.

Mannerheimintie peruskorjataan Postikadun ja Reijolankadun väliseltä osuudelta.

Katutyö aloitetaan Postikadun suunnasta edeten kohti pohjoista.

Peruskorjauksella on mittavat vaikutukset alueella liikkumiseen.

– Työt aiheuttavat muutoksia sekä kävelyn, pyöräilyn, joukkoliikenteen että moottoriajoneuvojen reitteihin. Liikennejärjestelyt muuttuvat useaan kertaan töiden edetessä. Kulkureitit opastetaan maastossa mahdollisimman selkeästi, tiedottaa Helsingin kaupunki.

Mannerheimintiellä on käytössä yksi ajokaista molempiin suuntiin koko urakan ajan. Myös urakka-alueen läpi kulkeviin raitiovaunu- ja linja-autoreitteihin tulee muutoksia.

Mannerheimintien peruskorjauksen aikana uusitaan vanha, noin satavuotias kunnallistekniikka. Kunnallistekniikalla tarkoitetaan kadunalaisia vesihuollon putkistoja, kaukolämpö- ja kaukojäähdytysputkistoja sekä sähkö- ja telekaapeleita.

Katutyön aikana peruskorjataan myös Baanan ylittävä Mannerheimintien silta Kiasman ja Pikkuparlamentin välillä. Lisäksi katupinnat uusitaan sekä rakennetaan uudet raitiotiekiskot 2,6 kilometrin matkalle. Peruskorjaus sujuvoittaa liikennettä sekä parantaa turvallisuutta, kun esimerkiksi pyörä- ja jalkakäytävät erotetaan toisistaan.

Mannerheimintien peruskorjaus tehdään kahdessa osassa.

Ensiksi rakennetaan Postikadun ja Runeberginkadun välinen osuus, minkä jälkeen siirrytään Runeberginkadun ja Reijolankadun väliselle osuudelle.

VM Suomalainen Oy on urakoitsijana molemmilla osuuksilla.

Tavoitteena on, että katutyöt päättyvät vuoden 2025 loppuun mennessä.

Urakan lopputuloksena on perusteellisesti korjattu katu, jolla on tilaa kaikille kulkijoille liikennevälineestä riippumatta. Havainnekuva: Kai Hakala / Ramboll

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.