
Helsingin kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta, joka toteutuessaan mahdollistaa kolmen tornitalon rakentamisen Ruoholahteen.
Ruoholahteen suunnitellaan asemakaavahankkeena korkeaa toimitilarakentamista Itämerentorille, Lepakonaukiolle ja osoitteeseen Itämerenkatu 5.
Suunnittelun tavoitteena on lisätä työpaikkoja ja palveluiden tarjontaa Ruoholahden metroaseman läheisyydessä. Kaavoitus on aloitettu kolmen alueella toimivan kiinteistöyhtiön aloitteesta.
Kaavoituksen alkuvaiheessa suunnitellaan muun muassa rakennusten korkeutta ja mittasuhteita.
Alustavan suunnitelman mukaan Lepakonaukiolle tulevassa rakennuksessa voisi olla 20–30 kerrosta ja Itämerentorin rakennuksessa 21–28 kerrosta. Itämerenkatu 5:een rakennettaisiin 11–16-kerroksinen talo. Rakennuksia suunnitellaan olemassa olevien toimitilarakennusten yhteyteen.
– Kaikki suunniteltavat toimitilarakennukset sijaitsevat Ruoholahden nykyisten asuinkerrostalojen pohjoispuolella, joten ne eivät merkittävällä tavalla varjosta asuinkortteleita, tiedotti Helsingin kaupunki joulukuun 2022 lopussa.