Kallion kirjasto avasi ovensa remontin jälkeen

Kallion kirjasto suljettiin remontin vuoksi viime vuoden syyskuussa. Nyt remontti on saatu valmiiksi ja ovet ovat avautuneet.

Remontin aikana ensimmäinen kerron on saanut uuden ilmeen. Tämän lisäksi palautusautomaatti on vaihdettu ja tila on paremmin käytössä varausten noutoon ja aineiston esittelyyn. Ensimmäisen kerroksen kirjahyllyt ja osa muista kalusteista on uusittu ja tekniikka päivitetty vastaamaan paremmin uudistunutta palvelutarjontaa, kuten aamun kahden tunnin omatoimiaikaa. Remontissa korjattiin myös hissin koneisto ja vesivahingosta kärsineet yleisövessat.

Maksutonta neuvontaa oikeudellisissa asioissa, runoja sekä kivunlievitysvinkkejä

Kattavasta palvelusta tunnettu Kallion kirjasto tarjoaa heti avaamisen jälkeen useita erilaisia tapahtumia. Kallion kirjasto tarjoaa esimerkiksi kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 17.00-19.00 5. helmikuuta alkaen maksutonta neuvontaa kaikissa oikeudellisissa asioissa. Oranssi Lakiasiantoimisto Oy:n juristit kertovat onko asiassa tarpeen hakea lisää asiantuntija-apua ja ohjaa asiakkaan tarvittaessa asiaan perehtyneen juristin tai oikean viranomaisen puoleen. Päivystyksessä käydyt keskustelut ovat aina luottamuksellisia. Juristipäivystykseen tulee varata erikseen aika. Jokaiselle asiakkaalle on varattu noin 15 minuuttia asiointiaikaa.

7. helmikuuta klo 18.00-19.00 voi esimeriksi mennä kysymään doulalta mitä vain synnytykseen ja ylipäänsä doulaukseen liittyen. Kallion kirjaston sivuilla kerrotaan, että doula osaa kertoa muun muassa kivunlievityksistä ja synnytyksen normaalista kulusta ja sen tukemisesta.

12. helmikuuta klo 18.00-20.00 voi käydä kuuntelemassa runoilija P. Puntarpää (Pekka Suvikorpi) ja kuvataiteilija Viggo Wallensköldin yhteisestä Tämän matkan verran pidemmälle -nimisestä runokirjasta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.