
Kaupunkiliikenne Oy on aloittanut Hakaniemen metroaseman asemahallin ja välitason välisten liukuportaiden uudistamisen lokakuun alusta alkaen.
Hankkeen aikana Hakaniementorin puoleinen kulkureitti metroon on suljettu. Myös liukuportaiden viereinen hissi on jäänyt työmaa-alueen sisäpuolelle ja on poissa käytöstä. Metroon ja pois metrosta pääsee ainoastaan Toisen linjan ja Porthaninkadun puolelta asemaa.
Liukuportaiden uusimisen arvioidaan kestävän noin seitsemän kuukautta, ja uudet portaat otetaan käyttöön ennen Kalasataman metrokatkon alkamista.
Hakaniementorin puoleinen asemahalli pysyy avoinna liiketilojen asiakkaille.
Liiketiloihin pääsee D-sisäänkäynnistä eli Hakaniementorin ratikkalaiturien 12–15 luota sekä E-sisäänkäynnistä Siltasaarenkadulta. Asemahallin aukioloajoissa voi olla lyhyitä poikkeuksia töistä johtuen.
F-sisäänkäynti Eläintarhantien ja Ympyrätalon vieressä sekä C-sisäänkäynti Hakaniementorilla on suljettuna työmaan ajaksi.
C-sisäänkäyntiä käytetään vanhojen liukuportaiden pois viemiseen ja uusien portaiden tuomiseen asemalle. Myös kulku Hakaniemen kauppahallin ja asemahallin välillä on sulkeutunut 1. lokakuuta alkaen.


