Kallio Kukkii tuo kesän Stadiin

Noin sadan tapahtuman Kallio Kukkii -kaupunkifestivaali avaa Helsingin festivaalikauden 2017. Perjantaina 12.5. alkavan festivaalin avajaisia juhlitaan lauantaina 13.5. klo 12-15 Karhupuistossa. Tilaisuudessa Maakuntahallitus palkitsee Kallion vuoden 2017 uusmaalaisena kaupunginosana. Viikon pääjärjestelyistä vastaa Kallion Kulttuuriverkosto.

Kallio Kukkii nyt 23. kerran, kyseessä on Helsingin vanhin yhtämittaisesti järjestetty kaupunkifestivaali. Kymmenpäiväinen tapahtuma pitää sisällään noin 100 erilaista tapahtumaa kalliolaisten yritysten, yhdistysten ja yksityisten toimesta. Elämyksiä voi hakea esimerkiksi musiikista, teatterista, elokuvista sekä opastetuista kierroksista. Viikon erikoisuuksia on, että Kalliota pääsee katsomaan myös lintuperspektiivistä kävelyfestivaalin tapahtumissa.

Festivaali huipentuu päätösviikonlopun 20.5. -21.5. Harjun nuorisotalon järjestämään kokoperheen Kallio Kukkii piknik -tapahtumaanDallapénpuistossa. Sunnuntain 21.5. ohjelma alkaa perinteisellä Kallio Kukkii -paraatilla Vaasanpuistikosta klo 13.

Kallio Kukkii -kaupunkifestivaali 12.5. -21.5. Päivitetyt tapahtumatiedot: kallionkulttuuriverkosto.fi.

https://www.kallionkulttuuriverkosto.fi/kalliokukkii/ohjelma/

Kuva; Kallio Kukkii klassikko Kallion katuparaati on sunnuntaina 21.5. (kuva: Juhani Styrman).

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.