Kontulan metroaseman laituritason perusparannuksessa on tarkoitus hyödyntää metroliikenteen kesän 2024 liikennekatkoa.
Metroliikenteeseen on tulossa muutenkin katko ensi kesänä, koska Helsingin kantametron alueella on tarkoitus toteuttaa useita samanaikaisia korjaushankkeita.
Esimerkiksi Länsimäentien metrosiltojen peruskorjaus Mellunmäessä edellyttää näillä näkymin yli kahden kuukauden liikennekatkoa. Näin ollen myös Kontulan metroaseman laiturialueen remonttitöitä on järkevää ajoittaa samaan aikaan Länsimäentien metrosiltojen korjauksen kanssa.
– Liikennekatko pyritään hyödyntämään optimaalisesti laiturialueen perusparannuksen vaiheistuksessa, kerrotaan Helsingin kaupunginhallituksen päätöksessä.
Kaupunginhallitus päätti marraskuussa hyväksyä Kontulan metroaseman laituritason peruskorjauksen hankesuunnitelman.
Päätöksen mukaan ennakkoselvitysten perusteella laiturialueen perusparannuksen toteutusaika on noin kaksi kuukautta, mikäli aseman metroliikenne voidaan katkaista yhden kuukauden ajaksi.
– Muutoin toteutukseen on varattava vähintään neljä kuukautta, jolloin liikenne voi jatkua koko ajan toispuoleisena eli juna ajaa laiturialueen ohi pysähtyen palatessaan toiselle puolelle laituria. Hanke on tarkoituksenmukaista toteuttaa vuoden 2024 liikennekatkoa hyödyntäen matkustajille aiheutuvien haittojen minimoimiseksi.
Matkustajille järjestetään korvaava bussiyhteys Kontulaan ja Mellunmäkeen.
– Kantametron itäosan kesän 2024 liikennekatkon laajuutta ja kestoa suunnitellaan yhteistyössä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) kanssa. Näin varmistetaan, että metroa korvaava linja-autoliikenne on järjestetty sujuvasti ja siten katkon vaikutukset käyttäjille ovat mahdollisimman vähäiset, kerrotaan kaupunginhallituksen päätöksessä.
Kontulan metroasemalla remontoidaan laituritason lisäksi myös läntinen sisäänkäynti. Aseman keskimmäinen sisäänkäynti ja itäinen sisäänkäynti on peruskorjattu aiemmin.