Kontulaan halutaan vanha raitiovaunu kulttuuritapahtumien järjestämiseen

Kontulaan yritetään saada käytöstä poistettu raitiovaunu, joka toimisi erilaisten kulttuuritapahtumien pitopaikkana.

Hankkeen taustalla on Kulttuuriratikka Kontulaan -yhteisö, jossa on toimijoita kulttuurin, urheilun, kaupungin ja insinööritoimintojen saralta. Kontulan ratikkakulttuuriyhteisö on anomassa Helsingin kaupungin liikennelaitokselta vanhaa raitiovaunua, joka voitaisiin sijoittaa Kontulan ostoskeskuksen Kontula-aukiolle. Hanketta vauhditetaan Helsingin kaupunginvaltuutettujen tekemällä valtuustoaloitteella. Aloitteen tekijänä on perussuomalaisten valtuutettu ja kansanedustaja Mika Raatikainen. Aloitteen on allekirjoittanut 18 muuta valtuutettua yli puoluerajojen. Allekirjoittajina on muun muassa vihreiden ja Sdp:n kaupunginvaltuutettuja.

Kontulan kulttuuriratikassa voitaisiin järjestää esimerkiksi elokuva- ja videotapahtumia, satutuokioita tai vaikkapa elektronisen musiikin tilaisuuksia. Ratikka voisi toimia myös erilaisten kokousten ja pienimuotoisten esitysten pitopaikkana.

-Erilaisia mahdollisuuksia on lukemattomia, todetaan Mika Raatikaisen aloitteessa.

-Kontula on viimeisten vuosien aikana nostanut profiiliaan kulttuurin saralla muun muassa musiikkifestivaalien, urbaanien elokuvafestivaalin ja etnografisen kaupunkitutkimuksen avulla. Yhteistyötä tehdään paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Kontulassa eri toimijoiden rajat ylittävä toiminta on varsin aktiivista ja korkeatasoista, kerrotaan valtuustoaloitteessa.

-Kulttuuriratikka olisi hieno lisä tähän kokonaisuuteen ja samalla osoitus Kontulan yhteisöllisyydestä.

Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL ilmoitti viime kesänä luopuvansa käytöstä poistetuista vanhoista raitiovaunuista. Vaunuille ei ole museointitarvetta, minkä vuoksi HKL etsii vaunuille uusia omistajia ja uutta kaupunkikulttuuria tukevaa käyttöä sen sijaan, että vaunut romutettaisiin.

 

JAA