Pakilan kirkossa on ollut kuorolaulua 40 vuotta

Kirkkomusiikkia on harjoitettu Pakilan seudulla niin kauan kuin siellä on ollut seurakunnallista toimintaa.

Ensimmäinen varsinainen kirkkokuoro perustettiin dipl.urkuri Kari Jussilan toimesta 1978. Tuosta ajankohdasta alkoi taival, jonka kunniakasta nelikymmenvuotista merkkipäivää juhlitaan tänä vuonna.

Jussilan jälkeen seurakunnan kanttoriksi ja samalla kuoron johtajaksi valittiin dipl.urkuri Veikko Asp, jonka työkausi kesti vuodesta 1984 vuoteen 1993. Veikko Asp oli tehtäväänsä sitoutunut kuoronjohtaja, jonka sovituksia laulettiin niin kuorossa kuin hänen perustamassaan Cantico – lauluryhmässäkin.

Vuonna 1994 vakinaisessa kanttorin virassa aloitti kanttori-urkuri, dir.mus. Rauno Myllylä. Hän kehitti kuoron ohjelmistoa entistä monipuolisemmaksi ja vaativammaksi. Kuoron nimeksi muutettiin vuodesta 1996 alkaen Vox Sonora ( = kauniisti soiva ääni) ja alettiin kiinnittää erityistä huomiota virsilaulun monipuolistamiseen erilaisin sovituksin ja instrumentein. Kuoro teki virsilauluista vuosien 1999 ja 2002 aikana useita äänitteitä. Vuosittaiseen ohjelmaan kuului myös pääsiäisen aikaan J.S. Bachin Matteuspassio sekä ”Adventista jouluun” -kirkkomusiikkikonsertti nimekkäiden solistien ja säestäjien myötävaikutuksella . Vox Sonora -kuoro teki vuosina 1998 – 2007 useita konserttivierailuita ulkosuomalaisten pariin mm. Floridaan, Australiaan, New Yorkiin ja Kaliforniaan. Myös Virossa, Sloveniassa, Espanjassa ja Hampurissa käytiin kuorovierailuilla. Kun Pakilaan saatiin vuonna 2002 uusi Hyvän Paimenen kirkko, kuoro oli vahvalla musiikkipanoksella mukana vihkiäisissä ja uuden kirkon musiikkitoiminnassa.

Vuonna 2012 seurakunnan A-kanttorin virkaan ja Vox Sonora – kuoroa johtamaan valittiin kuoron nykyinen johtaja, musiikin maisteri Ari Häyrinen, joka aikaisemmin oli johtanut monia nimekkäitä kuoroja, sekä esiintynyt kapellimestarina, urkurina ja pianistina. Monipuolisella musiikillisella ja kuoronjohdon kokemuksellaan hän on ylläpitänyt ja laajentanut lauluohjelmistoa.

Kuoron 40-vuotisjuhlakonsertti pidetään 25.11. Pakilan Hyvän Paimenen kirkossa kello 16. Konsertin ohjelma on läpileikkaus kuoron aiemmasta ohjelmistosta sisältäen mm. osia Mozartin Requiemistä, Händelin Messias -oratoriosta sekä Antonio Vivaldin teoksista Magnificat ja Gloria. Ohjelma sisältää myös J.S. Bachin kantaatin sekä perinteistä suomalaista Sibeliuksen, Madetojan ja Piiparisen musiikkia.

Vox Sonora on tällä hetkellä 40 – jäseninen aktiivisesti toimiva sekakuoro. Jatkaakseen nelikymmenvuotista taipalettaan ja pysyäkseen elinvoimaisena kuoro ottaa mielellään rivistöihinsä myös uusia laulajia.