Kivikkoon on laadittu asemakaavaluonnos osoitteisiin Panosaukio 1 ja Sankkikuja 3.
Tavoitteena on, että asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ikääntyneiden hoivakodin rakentaminen alueelle.
Kaavaluonnoksen mukaan osa Sankkikujan viereistä puistoaluetta varataan hoivakodin tontin käyttöön ja puistossa oleva sähkökeskus puretaan.
– Entisessä seurakuntakeskuksessa toimivan lastensuojeluyksikön kaupunkikuvallisesti tärkeä rakennus osoitteessa Panosaukio 1 suojellaan kaavassa, kerrotaan kaavaluonnoksessa.
Hoivakoti olisi nelikerroksinen. Uutta asuinkerrosalaa tulisi 3 500 kerrosneliömetriä. Se tarkoittaisi arviolta noin 84 uutta asukasta. Työpaikkojen määrä lisääntyisi noin
Sankkikujan pohjoispuolinen puistoalue on osa Itä-Helsingin metsä- ja puistoverkostoa, ja uudisrakentaminen sijoittuisi pienelle osalle sitä.
– Uudisrakennuksen rakentaminen vaatii muutamien puiden kaatamista. Suunnittelun yhteydessä tutkitaan mahdollisuudet uusien puiden istuttamiselle, kerrotaan kaavaluonnoksessa.



