Kannelmäki-liike haluaa tuoda yhteen alueen ihmisiä – vapaaehtoisia kaivataan lisää

Syksyllä 2012 perustetun Kannelmäki-liikkeen toiminta on vuosien varrella laajentunut. Kimmo Röngän ideasta syntynyt Kannelmäki-liike on Kannelmäessä asuvien, työssäkäyvien, kyläilevien, harrastavien tai muuten itsensä Kantsu-henkiseksi kokevien ihmisten avoin, vapaamuotoinen, johtajaton ja hallitukseton yhteisö.

Yksi näkyvimpiä esimerkkejä Kannelmäki-liikkeen toiminnasta on juuri hiljattain uusiin tiloihin osoitteeseen Vanhaistentie 3 muuttanut Kantsun Olohuone. Kun uusiin tiloihin astuu tuntuu aivan siltä kuin olisi tullut mummolaan. Vastassa on Briitta Koskilehto, joka on yksi toimintaa pyörittävistä vapaaehtoisista. Millaista toimintaa Kantsun Olohuone järjestää?

– Toiminta on ollut monipuolista pienistä keskusteluryhmistä isompiin koko alueen tiedotustilaisuuksiin, ystävänpäiväjuhliin, naistenpäivän viettoa ohjelman merkeissä, villasukkatansseja haitarisäestyksellä, erilaisia kerhoja askarteluun ja käsitöihin liittyen, Koskilehto aloittaa.

– Haluamme myös tehdä hyvää, joten vapaaehtoisvoimin on valmistunut muun muassa villasukkia, hypistelymuhveja, hartiahuiveja sekä pyörätuolissa istuvalle henkilölle ulkoiluun lämpimiä peittoja. Olemme tehneet yhteistyötä myös muun muassa alueen vanhainkodin ja palvelukeskuksen kanssa järjestäen niissä askartelukerhoja ja osallistuneet erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen niissä, Briitta lisää.

Kannelmäki-liikkeen tarkoitus on tuoda yhteen alueen ihmisiä sekä aktivoida kaikkia yhteisen lähiön elämästä kiinnostuneita toteuttamaan kaikille avointa, innostavaa ja yhteistä lähitekemistä.

– Haluamme tuoda esiin Kannelmäen erinomaiset puolet ja kehittää niitä. Haluamme yhdessä tehdä lähiöstämme elävän, turvallisen ja viihtyisän niin lapsille, nuorille, aikuisille kuin vanhuksillekin. Kaikenlainen positiivinen ideointi ja toiminta toivotetaan tervetulleeksi, Koskilehto kertoo.

Vieraskirjaan voi laittaa omat terveisensä. Kuva: Ira Juvonen

”Mukaan Kantsun Olohuoneen toimintaan”

Tällä hetkellä Kantsun Olohuoneen ovia ei ennätetä juurikaan pitää auki päiväsaikaan, koska nykyiset avaimelliset vapaaehtoiset ovat ansiotyössä kaikki. Briitta kuitenkin toivoo, että Olohuoneen toimintaan saadaan mukaan lisää vapaaehtoisia.

– Kantsun Olohuone toimii vapaaehtoisperiaatteella. Ovet ovat auki, kun siellä joku jotain järjestää tai päivystää.  Toimintaa voidaan monipuolistaa, kun ovia voidaan pitää auki myös päivisin. Uudet kerhot ja PopUp-tapahtumat ovat myös tervetulleita, Koskilehto kertoo.

Kun paikalliset kaipaavat paikkaa, jossa järjestää kokous tai esimerkiksi harrastekerhoa, niin Kantsun Olohuoneen voi varata tai vuokrata omaan tai yhdistyksen taikka kerhon käyttöön muutaman päivän varoitusajalla ottamalla yhteyttä joko sähköpostitse osoitteeseen briitta.koskilehto@koskilehto.fi tai soittamalla hänelle numeroon 040 504 8984.

Liittymällä Kannelmäki-liikkeen ja Kantsun Olohuoneen Facebook-ryhmiin saa tietoa alueen tapahtumista. Toki Facebook-ryhmässä voi myös muutoin keskustella alueen asioista ja laittaa omia ideoitaan siitä, kuinka alueen toimintaa voisi kehittää entisestään.

Toimittaja Ira Juvonen