Kaivopuistossa jaetaan ilmaisia piirakoita kasvomaskien kerääjille

Kaivopuiston rannassa järjestetään sunnuntaina 28. helmikuuta 2021 tempaus, jossa viittä maasta kerättyä kasvomaskia vastaan tarjotaan lämmin, sataprosenttisesti kasviperäinen seitanpiirakka.

Tempauksen tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä, että käytetty kasvomaski kuuluu roskakoriin, ei luontoon.

Idea tempauksen järjestämisestä syntyi asukkaan Jussi Norosen kyllästyttyä näkemään ulkoilijoiden mukanaan tuoman roskan määrän kauniilla kotikulmillaan.

Ullanlinnanmäellä asuva Noronen on kiinnittänyt ulkoilijoiden mukanaan tuomaan ikävään lieveilmiöön huomiota jo pidemmän aikaa. Hän päätti tarttua toimeen muistuttaakseen tärkeästä asiasta.

– Eilen kotimatkalla laskin seitsemän kappaletta käytön jälkeen rutattua kasvomaskia maassa. Jos tästä ei muistutella niin kohta jo kahlataan niiden seassa, Jussi Noronen kertoo tiedotteessa.

– Iltalenkit koiran kanssa saavat uutta sisältöä kun saa vahtia, ettei kaduilla lojuvia maskeja nuuskutella liian antaumuksella, Noronen jatkaa.

Noronen pohti, kuinka saisi harmitustaan purettua positiivisella tavalla. Hän otti asian puheeksi ystävilleen Virna Foodilla, ja Kaivopuistossa pidettävä tempaus syntyi yhteistyössä. Monissa alueen K-kaupoissa myydään uutuustuote seitanpiirakkaa, joten Virna Foodin joukkue oli heti valmis osallistumaan hyvän asian puolesta.

– Tulemme paikalle Kaivopuistoon tervehtimään ulkoilijoita ja jakamaan lämpimiä Seitiksiä ensi sunnuntaina. Hyvä idea Jussilta!, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Juha Teivonen.

Tapahtuma on Kaivopuiston rannassa Kompassin ja Karusellin välisellä rantatiellä 28.2. kello 10-14. Jokainen voi osallistua tempaukseen keräämällä viisi väärässä paikassa olevaa käytettyä kasvomaskia ja viemällä ne tapahtumateltalle roskakoriin. Sieltä saa vastineeksi seitanpiirakan.

Virna Food valmistaa kasviproteiini seitaniin pohjautuvia tuotteita Hermannissa.