Itä-Pasilan päiväkoti Kasööri lakkautetaan

kuvituskuva

Osoitteessa Kasöörinkatu 2 sijaitseva päiväkoti lopetetaan 1. elokuuta 2024 alkaen.

Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti asiasta helmikuussa.

Lautakunta perustelee Itä-Pasilan päiväkoti Kasöörin lakkauttamista rakennuksen tulevalla remontilla ja Pasilan peruspiirin lasten määrän kasvun painottumisella tulevaisuudessa Pohjois-Pasilaan ja Keski-Pasilaan.

Päiväkoti Kasööri toimii asuinkerrostalon alakerroksessa ja taloyhtiöön on tulossa linjasaneeraus syksyllä 2024.

– Remontin aikana päiväkotitoimintaa ei voida järjestää päiväkoti Kasöörin tiloissa, todetaan päätöksessä.

Kaupungin mukaan Itä-Pasilan kahdessa muussa päiväkodissa, Lehdokissa ja Ratamossa, on vapaita tilapaikkoja Kasöörin lapsille.

Väestöennusteen mukaan 1-6-vuotiaiden lasten määrä kasvaa edelleen Pasilan peruspiirissä, mutta kasvu sijoittuu enimmäkseen Pohjois-Pasilaan ja Keski-Pasilaan, koska näillä alueilla on paljon uudisrakentamista.

– Arviolta vuonna 2025 alueelle valmistuu Pasilan peruskoulu ja päiväkoti sekä päiväkoti Pasila Pohjoinen. Pohjois-Pasilan uusi koulu ja päiväkoti valmistuu arviolta vuonna 2027. Alueelle on suunnitteilla myös päiväkoti Hertan korvaavat tilat, kerrotaan lautakunnan päätöksessä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.