Huonokuntoisia puita kaadetaan Kaivopuistossa ja Ullanlinnassa

Talvi on sopivin aika kaataa vahingoittuneet puut. Kuva: Roy Koto

Huonokuntoisia ja kuolleita katu- ja puistopuita poistetaan kevättalven aikana eri puolilla kantakaupunkia.

Poistot aloitetaan tammikuussa ja saadaan päätökseen keväällä ennen muuttolintujen saapumista.

Kaupungin mukaan puut poistetaan turvallisuussyistä, sillä heikkokuntoisina ne ovat vaarassa kaatua. Lisäksi joiltakin alueilta joudutaan poistamaan eri kohteista nuoria, alle kymmenvuotiaita kuivuneita puita.

Puiden kaatamisia tehdään myös Kaivopuiston, Ullanlinnan ja Punavuoren alueilla.

Kylpylänaukiolta poistetaan haljennut vaahtera. Kaivopuistonrannasta poistetaan kuivunut jalava ja Ehrenströmintielta ja -rannasta useampi kuivunut vaahtera.

Tähtitorninvuorelta kaadetaan useampi kuivunut tai pakurinen puu. Sinebrychoffinpuistosta poistetaan lahonnut vaahtera ja Neitsytpolulta jalava.

Töiden toteutuksesta vastaa kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara.

Kaupunki kartoittaa jatkuvasti etenkin kulkureittien varsilla kasvavien puiden kuntoa. Poistettavat puut kaadetaan pääasiallisesti aina alkuvuoden aikana. Talvi on sopivin aika kaataa vahingoittuneet puut, sillä lehdettöminä niitä on sujuvaa käsitellä, ja lumi suojaa ympäristön kasvillisuutta kaatuvien runkojen sekä työkoneiden painolta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.