Punavuoressa sijaitsevan Fredrikintorin peruskorjauksen suunnitelmaluonnos on valmistunut.
Kaupungin mukaan suunnitelman tavoitteena on säilyttää Fredrikintori avoimena kaupunkitilana ja kehittää sen toiminnallisuutta torin historialliset arvot ja nykyiset puut huomioiden.
– Peruskorjauksessa torille lisätään kasvillisuutta ja istuskelumahdollisuuksia, uusitaan torikiveykset ja valaistus, sekä uusitaan kunnallis- ja tapahtumatekniikka, tiedottaa kaupunkiympäristön toimiala.
Suunnitelma pohjautuu aiemmin laadittuun ideasuunnitelmaan, jota on muutettu asukkaiden palautteen ja Helsingin kaupungin tavoitteiden pohjalta.
Asukkailta saatu palaute on vaikuttanut muun muassa siihen, että Fredrikintorilla säilytetään yhtä huonokuntoista lukuun ottamatta kaikki nykyiset puut. Ideasuunnitelmasta poiketen toritoimintoja ja istutusalueiden sijainteja on järjestetty uudelleen, jotta terassitoiminta, torimyynti ja vapaa oleskelu mahdollistuisivat entistä paremmin. Vapaata oleilua varten on lisätty uusia penkkiryhmiä torialueelle.
Fredrikintorin peruskorjauksen suunnitelmaluonnokseen voi tutustua esillä olon aikana 8.-21.1.2025 nettiosoitteessa hel.fi/suunnitelmat.
Tavoitteena on, että rakennustyöt Fredrikintorilla alkaisivat vuoden 2025 lopussa.