Valotaidetta tulossa Helsinkiin tammikuussa

Dan Acherin Borealis-teos Lontoossa 2019.

Valotaidefestivaali Lux Helsinki valtaa kaupungin 5.-9. tammikuuta 2022.

Maksuttomassa Lux Helsinki -tapahtumassa nähdään tällä kertaa ennätysmäärä taidetta, kun osa perutun 2021-festivaalin teoksista yhdistyy uusiin suunnitelmiin.

Noin 30 teoksen kokonaisuus jakautuu kahteen osaan: Lux1 kiertää Eläintarhan aluetta ja Lux2 levittäytyy keskustasta aina itäiseen ja pohjoiseen Helsinkiin.

Rengasmaisesti Töölöä, Kalliota ja Pasilaa sivuavalla Lux1-reitillä on kymmenen valotaideteosta. Joukossa on esimerkiksi sveitsiläisen Dan Acherin teos Borealis. Se tuo laserein replikoidut värikkäät revontulet Olympiastadionin ylle.

Alppipuistoon rakentuu hollantilaisen Gijs van Bonin huipputekniikkaa hyödyntävä teos PING. Siinä valo ja ääni matkustavat 200 majakan muodostaman 150-metrisen radan läpi.
Lux2-kokonaisuus käsittää puolestaan kaikkiaan noin 20 teosta ympäri kaupunkia. Esimerkiksi keskustassa Forumin kulma, Citycenter, Eduskuntatalo ja UPM-Kymmenen pääkonttori muuntautuvat valotaideteoksiksi.

Arabianrannassa Arabian tehdas saa kylkeensä Ainu Palmun valotaideteoksen Toivo, joka ammentaa inspiraationsa rakennuksen historiasta. Jari Vuorisen Hanasaareen rakentuva HAPPI-installaatio viestii hiilikasan väistymisestä uudenlaisen kaupunkikuvan tieltä.

– Lux Helsinki toteutetaan koronaturvallisuus ja ajantasaiset viranomaisohjeet huomioiden. Noudatamme tapahtuman järjestämisessä viranomaisten ohjeistuksia ja suosituksia, ja päivitämme tietoja koronaa koskevista käytännöistä tarpeen mukaan, kerrottiin tapahtuman tiedotteessa.

Gijs van Bonin PING esillä Eindhovenin Glow-festivaalilla 2018.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.