Hernesaareen kaavaillaan Arabianrannan asukasmäärää

Havainnekuva Hernesaaresta. Hernesaarta suunnitellaan tiiviin kaupunkirakenteen alueena. Kuva: Tietoa Oy

Hernesaaresta kaavaillaan asukasluvultaan Arabianrannan kokoista kaupunginosaa Helsingin eteläiseen kantakaupunkiin.

Hernesaaren alueelle suunnitellaan Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan tavoitteen mukaan asunnot noin 7 500 asukkaalle.

Arabianrannassa on tuoreimman väestötilaston mukaan reilut 7 300 asukasta. Myös Arabianranta oli aikoinaan Helsingin suuria aluerakentamisprojekteja.

Helsingin kaupunki on nyt käynnistänyt Hernesaaren asemakaavoituksen uudelleen, ja aluetta kehitetään asumisen lisäksi ”vetovoimaiseksi merellisten matkailu- ja vapaa-ajanpalveluiden alueeksi”, kuten kaupunkiympäristön toimialan tiedotteessa kerrotaan.

– Hernesaaren itärantaan suunnitellaan Merisataman jatkeeksi rantapuistoa, jossa on uimaranta, lähiliikuntapalveluita ja vesiurheilukeskus. Venesataman yhteyteen suunnitellaan veneiden huoltoa ja lumen vastaanottoaluetta. Hernesaaren itärannalle sijoitetaan vierasvenesatama, tiedottaa kaupunkiympäristön toimiala.

Alustavien suunnitelmien mukaan raitiotieyhteys ja pyörätiet kulkevat alueen keskellä Laivakadulla. Katu jakaa alueen itäpuolen asuntoalueeseen ja länsipuolen työpaikka-alueeseen. Raskas liikenne ohjataan alueen länsireunaan Munkkisaarenlaiturille. Kaupalliset palvelut keskittyvät Hernesaaren pohjoisosaan.

Hernesaaren nykyiset rakennukset puretaan lukuun ottamatta Fordin tehdasrakennusta, Munkkisaaren teollisuustaloa, Valtion viljavarastoa, Löylyä ja Cafe Birgittaa.

Autopaikkojen enimmäismäärä rajataan 1 900 autopaikkaan ja ne sijoitetaan pääosin maanpäällisiin pysäköintilaitoksiin.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan sekä kaavan muuhun aineistoon voi tutustua 27.11.-18.12.2023 välisenä aikana kaupungin verkkosivuilla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.