
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n eli Hekan tavallisten asuntojen keskivuokraan esitetään ensi vuodelle 1,8 prosentin korotusta.
Asukastoimikunnat ovat saaneet talousarvion mukaiset vuokraesitykset kommentoitavaksi, ja Hekan hallitus vahvistaa lopulliset vuokrat syksyllä.
Vuonna 2027 Hekan tavallisten asuntojen keskivuokra olisi 14,92 euroa neliömetriltä kuukaudessa, kun se vuonna 2026 on 14,66 euroa.
Keskimäärin 1,8 prosentin korotus tarkoittaa 40 neliön asunnossa noin 10 euron ja 70 neliön asunnossa noin 18 euron korotusta kuukausivuokraan. Asuntokohtaiset muutokset voivat olla keskimääräistä korotusta pienempiä tai suurempia.
Esitetty keskivuokran korotus noudattelee Hekan mukaan yleistä kustannustason nousua.
Vuokrankorotustarvetta aiheuttavat Hekalla erityisesti korkokulujen kasvu sekä kiinteistökannan teknisestä kunnosta huolehtiminen.
Korjauksiin budjetoidaan ensi vuodelle yhteensä noin 83 miljoonaa euroa.
Samalla ylläpitokulujen kehitys on kokonaisuutena maltillista, ja esimerkiksi lämmityskustannusten arvioidaan pienenevän.
– Vuokrien kohtuuhintaisuus on Hekan perustehtävän ytimessä, ja tiedämme, että jokainen korotus tuntuu asukkaidemme arjessa. Siksi teemme jatkuvasti työtä sen eteen, että vuokrien nousu pysyy mahdollisimman maltillisena. Samalla meidän on huolehdittava vastuullisesti siitä, että kodit ja kiinteistöt pysyvät hyvässä kunnossa myös tulevina vuosina eikä korjausvelkaa kerrytetä, Hekan toimitusjohtaja Maria Aspala kertoo tiedotteessa.


