Helsingin kaupunki on perinteisesti jakanut tunnustuksia ansioituneille tekijöille Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta.
Palkintoja jaettiin tänäkin vuonna tieteen, taiteen, kulttuurin sekä urheilun saralla ansioituneille kaupunkilaisille.
Helsingin vuoden taiteilija -palkinnot myönnetään eri taiteenaloja edustaville helsinkiläisille taiteilijoille.
Vuoden taiteilijapalkintojen arvo on 5 000 euroa. Vuoden 2023 palkinnon saivat Anna Brotkin, Ima Iduozee ja Sonja Salomäki.
Anna Brotkin on helsinkiläinen useista tv-sarjoista tunnettu käsikirjoittaja.
Ima Iduozee on kaupungin tiedotteen mukaan helsinkiläinen tanssija, koreografi ja video-ohjaaja, joka työskentelee monipuolisesti ooppera-, teatteri-, tanssi- ja elokuvaproduktioissa.
Sonja Salomäki on helsinkiläinen taiteilija, joka visualisoi ympäröiviä ilmiöitä, teemoja ja tunnelmia tekstiili- ja kuvataidetekniikoiden avulla.
Helsinki-päivänä jaetun 10 000 euron arvoisen Helsingin tiedepalkinnon sai Helsingin yliopiston professori Craig Primmer. Primmer on australialaissuomalainen tutkija, joka tutkii ryhmineen kalojen perimää.
Helsingin kulttuuripalkinnon, joka on 15 000 euroa, sai laulaja ja lauluntekijä Maija Vilkkumaa.
Vuoden 2023 helsinkiläinen urheilija on yleisurheilija Viivi Lehikoinen ja vuoden helsinkiläinen urheiluseura cheerleadingseura Golden Spirit. Vuoden 2023 nuori helsinkiläinen urheilija on kreikkalais-roomalainen painija Tino Ojala ja vuoden 2023 helsinkiläinen valmentaja jalkapallovalmentaja Kimmo Ståhlhammar.
Lisäksi jaettiin kultainen Helsinki-mitali kymmenelle ansioituneelle kaupunkilaiselle.