Helsinkiläisnuorten perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneiden osuuksissa suuria eroja

Ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa oli 21 200 helsinkiläistä 20–29-vuotiasta.

Nuoret alueittain -julkaisu on kertoo tietoja Helsingin 10-24-vuotiaista ja heidän elinoloistaan. Julkaisu sisältää tuoreimmat alueelliset tiedot muun muassa helsinkiläisnuorten koulutuksesta. Tiedot on koottu kaupungin virallisen aluejaon sekä osittain kaupungin 17 nuorisotyöyksikön mukaan. Annikki Suihkonen ja Harri Taponen ovat tehneet Nuoret alueittain –julkaisua jo yli 30 vuotta.

Julkaisun mukaan helsinkiläisistä 20–24-vuotiaista 79 prosenttia oli suorittanut perusasteen jälkeisen tutkinnon vuoden 2015 lopussa, pääosa toisen asteen tutkinnon. 47 prosentilla oli ylioppilastutkinto suoritettuna ja 24 prosentilla ammatillinen tutkinto. Yhdeksän prosenttia oli suorittanut jo korkea-asteen tutkinnon. 25–29-vuotiaista 82 prosentilla oli perusasteen jälkeinen tutkinto. 40 prosentilla korkein suoritettu tutkinto oli edelleen toisen asteen tutkinto ja 42 prosenttia oli suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Ylemmän korkeakoulututkinnon oli suorittanut 16 prosenttia 25–29-vuotiaista. Ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa oli 21 200 helsinkiläistä 20–29-vuotiasta.

Ilman mitään peruskoulun jälkeistä tutkintoa on helsinkiläisistä 20–29-vuotiaista 19 prosenttia

20–29-vuotiaista helsinkiläisistä useampi on suorittanut peruskoulun jälkeisen tutkinnon kuin samanikäiset muualla Helsingin seudulla, mutta harvempi kuin koko maassa. Helsinkiläisillä nuorilla on korkea-asteen koulutusta selvästi koko maan tasoa enemmän. Korkea-asteen tutkinto on 27 prosentilla helsinkiläisistä 20–29-vuotiaista, koko maassa 19 prosentilla. Myös toisen asteen koulutusrakenne poikkeaa koko maan nuorista. Helsinkiläisnuorista 31 prosentilla ylioppilastutkinto on korkein suoritettu tutkinto ja ammatillisen toisen asteen tutkinto on 23 prosentilla. Koko maan nuorilla lukiokoulutus on 23 prosentilla ja ammatillinen 41 prosentilla. Ilman mitään peruskoulun jälkeistä tutkintoa on helsinkiläisistä 20–29-vuotiaista 19 prosenttia, koko maassa 17 prosenttia.

Erot selkeimmät eteläisen ja keskisen Helsingin sekä itäisen ja koillisen Helsingin välillä

Perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneiden osuus 20–29-vuotiaista vaihtelee 65 prosentista 91 prosenttiin Helsingin peruspiireissä. Eniten tutkinnon suorittaneita on eteläisessä ja keskisessä Helsingissä: Vironnimessä, Taka-Töölössä, Lauttasaaressa, Ullanlinnassa ja Vallilassa. Tutkinnon suorittaneiden osuus on vähäisin itäisessä ja koillisessa Helsingissä: Mellunkylässä, Myllypurossa, Jakomäessä ja Vuosaaressa.
Vuosina 2010–2015 tutkinnon suorittaneiden osuus 20–29-vuotiaista on kasvanut.

Alueellisesti suurinta koulutustason nousu on ollut Jakomäessä

Helsingissä puoli prosenttiyksikköä. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on kasvanut, mutta toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on vähentynyt. Alueellisesti suurinta koulutustason nousu on ollut Jakomäessä (jopa 9 prosenttiyksikköä), Östersundomissa, Kulosaaressa, ja Länsi-Pakilassa. Tutkinnon suorittaneiden osuus on laskenut eniten Pitäjänmäellä, Vartiokylässä ja Latokartanossa.

Lähde: Nuorten hyvinvointikertomus

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.