Eastonin työmaalla tuplajuhlat

SAMSUNG CSC

Keskon Itäkeskukseen rakenteilla oleva uusi kaupunkikeskus juhlittiin ensimmäisen osan harjannostajaisia. Samalla otettiin käyttöön kaupunkikeskuksen nimi Easton Helsinki, tuttavien kesken Easton.

Eastonin ensimmäinen osa avautuu asiakkaille syksyllä 2017. Tuolloin uudessa kaupunkikeskuksessa ovat jo mukana täysin uuden konseptin mukainen K-citymarket sekä noin 30 päivittäiseen arjen asiointiin liittyvää kauppaa ja palveluntarjoajaa.

Easton Helsinki nimikilpailun satoa

Kaupunkikeskuksen nimi Easton Helsinki valikoitui keskuksen nimeämiseksi järjestetystä nimikilpailusta, johon tuli yli 700 ehdotusta.

”Easton on nimenä lyhyt ja ytimekäs. Se istuu sekä suomalaiseen että kansainväliseen puheeseen ja kytkeytyy vahvasti Itä-Helsingin alueeseen. Lisäksi nimeen on helppo liittää sitä sisältöä, jota kaupunkikeskukseemme on tulossa; ruokaa, viihtymistä ja yhdessäoloa modernissa kaupunkiympäristössä”, Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Antti Palomäki sanoo.

Odotettavissa ylivertainen asiakaskokemus

Eastonin ensimmäinen osa keskittyy erityisesti ruokaan ja ruokailuun sekä arjen asiointiin. Jo ensimmäisessä osassa Easton tarjoaa asiakkailleen ylivertaisen asiointikokemuksen sekä yrityksille maan kehittyneimmät puitteet monikanavaiseen yrittämiseen.

Eastonin suunnittelussa on erityisesti kiinnitetty huomiota sen helppoon saavutettavuuteen niin kävellen, pyöräillen kuin autollakin.

”Pelkästään Eastonin ensimmäiseen osaan on tulossa parkit yli 300 polkupyörälle ja lähes 1000 autopaikkaa, joista suurin osa sijaitsee sisätiloissa. Lisäksi Helsingin kaupunki on rakentanut Itäväylän suuntaisesti Iiriksen talon kulmalta leveän Gotlanninkadun kaupunkikeskukseen. Se sujuvoittaa asiakas- ja huoltoliikennettä merkittävästi.”

Kokonaisuus yli 200 miljoonan euron investointi

Easton Helsingin ensimmäisen vaiheen rakennusoikeus on 26 000 kerrosneliömetriä, josta vuokrattavaa tilaa on yhteensä 20 000 kerrosneliömetriä. Ensimmäisen vaiheen investoinnin arvo on noin 100 miljoonaa euroa ja sen työllistämisvaikutus on noin 250 henkilötyövuotta kahden vuoden ajan. Rakennushanke toteutetaan projektijohtopalveluna, josta vastaa Haahtela – rakennuttaminen Oy.

Easton Helsingin kokonaisrakennusoikeus on noin 62 000 kerrosneliömetriä liiketilaa sekä 8 400 kerrosneliömetriä asumista. Suunnitteilla on kaksi tornitaloa keskuksen toisen vaiheen länsipäätyyn.

Easton Helsingin toisen osan on arvioitu valmistuvan vuonna 2019. Koko kokonaisuuden investoinnin arvo on yli 200 miljoonaa euroa.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.