Ensimmäiset työmaat Hakaniemenrantaan

Hakaniemenrannan jättimullistuksen ensimmäiset merkit näkyvät Hakaniemessä, Merihaassa ja myös Kruununhaan puolella.

Kruunusillat-raitiotien rakentajat ovat alkaneet valmistella ensimmäisiä työmaita Siltavuorensalmen molemmin puolin.

Autojen ja jalankulkijoiden kulkureitteihin on tehty muutoksia, ja bussilinjoja on siirretty poikkeusreitille.

Hakaniemenrantaan on myös pystytetty työmaatauluja, joissa kerrotaan alueella ensimmäisenä tehtävistä rakennustöistä.

– Rakennamme väliaikaisen paineviemärin Siltavuorensalmeen. Teemme kunnallistekniikan siirtoja ja virtausmittauskaivon Siltavuorenrantaan.

Lisäksi rakennetaan paalulaattoja Hakaniemenrannan ja Merihaankadun alle, väliaikainen liikenneympyrä sekä muita katutöitä Hakaniemessä.

Nämä ensivaiheen työt valmistuvat arviolta joulukuussa 2021.

Helsingin kaupunki tiedotti toukokuussa 2021, että Hakaniemen ranta- ja merialueella tehdään myös pohjatutkimuksia kesä-elokuussa 2021.

– Tutkimukset tehdään tela-alustaisella kairavaunulla, joka työskentelee merialueella työlautalta.

Hakaniemenrannassa ensimmäisenä tehtävät työt liittyvät Kruunusillat-raitiotien rakentamiseen sekä Hakaniemen sillan purkamiseen ja korvaamiseen uudella sillalla. Hakaniemenrannan jättiuudistus sisältää paljon muutakin. Hakaniemenrantaan on tulossa 2020-luvulla uutta asumista, hotelli, venesatamia ja rantapuisto.

Jani Jakonen