Hämeentien uudistus eteni loppusuoralle kesäkuussa 2021.
Kalliossa onkin odoteltu, milloin käynnistyy Hämeentien uudistuksen merkittävin jäljellä ollut työvaihe, eli ajoratojen lopullisen pintapäällysteen tekeminen.
Hankkeen Facebook-sivulla kerrottiin toukokuun 2021 lopussa, että Hämeentien urakan viimeiset asfaltoinnit ajoradoille toteutuvat tulevina viikkoina.
– Yötöiden syynä on lopullisen kulutuskerroksen asfaltointi ajoradoille.
Hankkeen Facebook-sivulla kerrottiin, että eri asfalttityypit määräytyvät teiden ja katujen käyttötarkoituksen mukaan ja esimerkiksi Hämeentien vilkkaat ajoradat koostuvat kolmesta osasta, jotka ovat: ABK kantavan kerroksen asfalttibetoni, AB asfalttibetoni sekä SMA kivimastiksiasfaltti, eli kulutuskerros.
– Näistä juuri tämä SMA-kerros jäi tekemättä viime marras-joulukuun asfaltointien yhteydessä, sillä se vaatii lämpimämmät olosuhteet.
Ennen lopullista afalttikerrosta tehdään jyrsintä, jolla poistetaan ylimääräinen osa väliaikaisesta rakennekerroksesta.
Hankkeen lopputöistä tiedotettiin myös Destia Oy:n verkkosivulla.
– Työt sijoittuvat koko urakka-alueelle. Meluavia työvaiheita ovat jyrsintä, kaivojen nostot sekä itse asfaltointi.
Hämeentien uudistusurakka alkoi maaliskuussa 2019.
Jani Jakonen