Yrjönkadun uimahalli kerää satoja kommentteja – remontti luvassa

294
Yrjönkadun uimahalli henkii 1920-luvun kylpylätunnelmaa.

Ikoniseen Yrjönkadun uimahalliin suunniteltava peruskorjaus kiinnostaa kaupunkilaisia laajasti.

Helsingin kaupunki julkaisi marraskuun 2021 lopussa kaikille avoimen verkkokeskustelun, jolla kartoitetaan kaupunkilaisten alustavia toiveita, tarpeita ja ideoita Yrjönkadun uimahallin peruskorjaussuunnittelun pohjaksi. Lisäksi kerätään kokemuksia Yrjönkadun uimallin nykyisistä palveluista, sillä myös palveluja on tarkoitus uudistaa.

Kerro kantasi -verkkopalvelussa esillä oleva keskustelu on saanut muutamassa päivässä satoja kommentteja kaupunkilaisilta. Tiistaihin 7. joulukuuta 2021 mennessä verkkokeskusteluun oli jätetty yhteensä 532 kommenttia.

Helsingin keskustassa sijaitsevan Yrjönkadun uimahallin mittavan peruskorjauksen suunnittelu tulee etenemään vaiheittain. Uimahalliin suunnitellaan myös palveluiden uudistamista.

Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan uimahallin peruskorjauksen tarveselvitystä kootaan parhaillaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimesta. Tarveselvitys etenee Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunnan käsittelyyn helmikuussa 2022.

Mikäli lautakunta hyväksyy tarveselvityksen, tehdään hankesuunnitelma vuoden 2022 aikana ja rakennustyöt alkavat vuoden 2024 alussa. Uudistettu uimahalli on tarkoitus avata vuoden 2025 loppukesästä.

Uusklassinen Yrjönkadun uimahallin on suunnitellut arkkitehti Väinö Vähäkallio ja se on valmistunut vuonna 1928.

– Vuosikymmenien ahkeran käytön jälkeen on tullut aika tehdä perusparannus rakennuksen tiloihin sekä päivittää käsitys siitä, mitä rentoutuminen ja uiminen vanhan ajan kylpylätunnelmaa henkivässä, kauniissa miljöössä keskellä kaupungin keskustaa voi tarkoittaa, tiedottaa Helsingin kaupunki.

– Toiminnan muutoksilla tullaan tarjoamaan entistä asiakaslähtöisempiä palveluita sekä parantamaan vaikuttavuutta ja ympäristöystävällisyyttä Helsingin kaupungin hiilineutraalin ohjelman mukaisesti.

Kaupunkilaiset voivat kommentoida Yrjönkadun uimahallin alustavaa uudistamissuunnitelmaa Kerro kantasi -verkkopalvelussa 12. tammikuuta 2022 asti.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.