Yli 1300 lapsen oppimiskeskus on valmistunut Kirkkonummelle

Kuvituskuva

Jokirinteen oppimiskeskus on valmistunut Kirkkonummen Vesitorninmäelle. Oppimiskeskus käsittää päiväkodin, peruskoulun ja vapaa-ajan tiloja.

– Jokirinteen oppimiskeskus avaa ovensa 7. tammikuuta 2021, kun Jokirinteen päiväkoti aloittaa toimintansa. Koulun toiminta sekä liikuntasalin käyttö alkaa puolestaan talviloman jälkeen maaliskuun alussa viikolla 9, kerrottiin rakennusyhtiö SRV:n nettisivulla.

SRV:n mukaan Kirkkonummen kunnalle toteutetussa uudessa oppimiskeskuksessa on tilat jopa 1 100 koululaiselle ja 240 päiväkotilapselle.
Oppimiskeskuksella korvataan nykyisen Kirkkoharjun koulun ja Finnsbackan päiväkodin tilat. Lisäksi oppimiskeskukseen on tehty liikuntahalli katsomoineen.

-Se mahdollistaa muun muassa kansallisen tason salibandy- ja käsipallo-otteluiden pelaamisen.
Oppimiskeskus on saanut myös tilataideteoksia.

Koulun pääaulaan on taiteilija Jussi TwoSeven maalannut teoksen nimeltään Nymphaea Candida.

– Toista seinää koristaa kenties Suomen suurin yhteistötaideteos, jonka Jokirinteen oppimiskeskuksen tulevat oppilaat ja päiväkotilapset maalasivat. Projektiin osallistui 3.4.2019 yli tuhat lasta ja nuorta ohjaajinaan kuvataiteilija Sanna Jalomäki ja muotoilija Sinivuokko Koivula, kerrotaan SRV:n nettisivulla.

Jokirinteen oppimiskeskuksen peruskivi muurattiin huhtikuussa 2019. Silloin tiedotettiin, että oppimiskeskuksen suunnittelua on ohjannut alusta saakka käyttäjälähtöisyys. Tilojen tulevat käyttäjät otettiin mukaan suunnitteluun VR-teknologian avulla. Virtuaalilasien avulla oppimiskeskuksen tulevat opettajat tutustuivat tiloihin virtuaalisesti jo rakentamisen alkuvaiheessa, ja SRV sai arvokasta tietoa siitä, miten oppimiskeskusta voidaan suunnitella ja kehittää eteenpäin.

Oppimiskeskus sijaitsee osoitteessa Jokiniityntie 5.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.