Pyöräily on Helsingissä yhä turvallisempaa, vaikka pyöräilijöiden määrä kasvaa. Pyöräilyn turvallisuutta voidaan parantaa rakentamalla yksisuuntaisia pyöräteitä. Lisäksi risteyksissä väistämisvelvollisuus pitäisi selvitä risteyksen rakenteesta.
Helsingin kaupunki selvitti pyöräliikenneonnettomuuksien syitä ja kuinka niiden määriä voitaisiin vähentää suunnittelun avulla. Tarkastelujaksona olivat vuodet 2007–2016, jolloin poliisin tietoon tulleita pyöräonnettomuuksia sattui yhteensä noin 1700.
Vaikka pyöräilijöiden määrä kasvoi, pyöräilyonnettomuuksien määrä laski. Henkilövahinkoihin johtaneiden onnettomuuksien määrä pysyi samalla tasolla.
Valtaosa pyöräonnettomuuksista tapahtui risteyksissä. Tavallisin tapaus oli, että oikealle kääntyvä autoilija ei havainnut oikealta lähestyvää pyöräilijää.
”Onnettomuuksia voidaan välttää rakentamalla yksisuuntaisia pyöräteitä, jolloin autoilijan on helpompi huomioida kaikki kulkijat, pyöräilijät mukaan lukien. Myös risteyksien näkemäesteet olisi tärkeää poistaa, jolloin lähestyvän liikkujan havaitsee ajoissa,” toteaa pyöräilykoordinaattori Reetta Keisanen kaupunkiympäristön toimialalta.
Yksi ilmeinen syy onnettomuuksille olivat myös osapuolten suuret nopeudet. Tutkimuksessa havaittiin, että autoliikenteen suosiminen risteyksissä saattoi koitua ongelmalliseksi pyöräilijöiden turvallisuudelle.
Tutkimuksen toteutti Matias Härme lopputyönä Hämeen ammattikorkeakouluun tammikuussa 2018 Helsingin kaupungin tilauksesta.
Kuvassa pyöräilijöitä Helsingissä vuonna 2015. Kuva Jussi Hellsten.