Walkers-nuorisokahvila halutaan Kirkkonummelle

Kuvituskuva

Kirkkonummen kunnanvaltuuston vihreä valtuustoryhmä esittää, että Kirkkonummella käynnistetään Walkers-nuorisokahvilatoiminta.

Ryhmä jätti asiasta valtuustoaloitteen kunnanvaltuuston kokouksessa 8. maaliskuuta 2021.

Aloitteen tekijät perustelevat esitystään pitkittyneen koronapandemian vaikutuksella nuorten jaksamiseen ja mielenterveyteen.

– Etäopetus, sosiaalisten kontaktien ja harrastustoiminnan rajoittaminen vaikuttavat nuorten pärjäämiseen. Juuri nyt on tärkeää etsiä erilaisia keinoja tukea kirkkonummelaisia nuoria, valtuustoaloitteessa kerrotaan.

Aseman lapset ry on toteuttanut Walkers-toimintaa eri puolilla Suomea vuodesta 1994 lähtien. Valtuustoaloitteen mukaan Kirkkonummea lähin Walkers-toiminta on tällä hetkellä Siuntiossa.

– Kirkkonummella tehdään jo tällä hetkellä arvokasta etsivää nuorisotyötä. Myös Fyyrin uusi nuorisotila on varmasti nuorelle mieluinen paikka, kun se taas joskus voidaan avata. Tässä muuttuneessa maailmantilanteessa nämä toimet eivät kuitenkaan ole riittäviä, valtuustoaloitteessa sanotaan.

Aloitteen allekirjoittaneet kunnanvaltuutetut esittävät, että Kirkkonummella mahdollistetaan Walkers-nuorisokahvilatoiminnan aloittaminen yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden, seurakuntien ja vanhempaintoimikuntien kanssa.

Kunnanvaltuusto päätti lähettää aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.