Vuoden Positiivisin Suomalainen 2020 Annimari Korte

Vuoden Positiivisin Suomalainen 2020 Annimari Korte: ”Kun tekee kaikkensa unelmiensa eteen eikä luovuta, kaikki on mahdollista”

Positiivarit Oy:n ja Suomen Nuorkauppakamareiden raati on valinnut Vuoden Positiivisimmaksi Suomalaiseksi 2020 kaikkien aikojen nopeimman suomalaisen aitajuoksijan, vaikeuksista positiivisuudellaan yli ponnistaneen Annimari Kortteen, 32. Raadin mukaan Annimari on sitkeä esikuva, joka uskoo itseensä ja löytää hyvää myös elämän haasteista.

Vuosia kestäneet vastoinkäymiset, varsinkin terveysongelmat ja loukkaantumiset sekä niistä selviytyminen, ovat opettaneet Annimari Kortetta ajattelemaan positiivisesti. Tärkein oppi urheilu-uralta onkin ”älä koskaan luovuta”.

– Jouduin lopettamaan urheilun viideksi vuodeksi. Kun aloin harjoitella uudestaan, ei kukaan uskonut, että minusta tulisi vielä Suomen kaikkien aikojen nopein aitajuoksija. Kaikista esteistä huolimatta jaksoin ajatella positiivisesti ja uskoa itseeni enkä luovuttanut. Olen saanut uuden mahdollisuuden toteuttaa unelmiani. Siksi löydän positiivista kaikesta, hän kertoo.

Haasteelliset vuodet Annimari Korte on kiteyttänyt mottoonsa: ”If you tell me it’s impossible, I will show you a miracle” eli ”jos kerrot minulle, että se on mahdotonta, näytän sinulle ihmeen”. Kun ihminen tekee kaikkensa unelmiensa eteen eikä luovuta, kaikki on mahdollista.

Positiivista asennetta voi harjoitella

Ystävät ja läheiset kertovat, että Annimari on aina iloinen ja löytää mahdollisuuksia kaikesta.

– Isäni mielestä olen lapsena humpsahtanut positiivisuuspataan, ehkä simaämpäriin, ja siksi positiivisuuteni on pysyvää. Katson asioita kokonaisuutena ja vaikeastikin toteutettavat asiat selviävät positiivisesti ajatellen. Läheisteni mielestä positiivisuutta on myös taitoni kohdata ihmisiä välittömällä ja iloisella asenteella, Annimari Korte pohtii.

Hänen mielestään positiivinen asenne on valinta, jota voi harjoitella samalla lailla kuin urheilussa henkistä puolta.

– Monet asiat voi valita nähdä positiivisesti. Kun talvella 2019 reväytin takareiteni, ajattelin, että se tekee minusta vahvemman tavoitteessani rikkoa kesällä 13 sekuntia. Siihen vain minä ja valmentajani uskoimme. Päädyin alittamaan 13 sekuntia sekä rikkomaan Suomen ennätyksen.

”Positiivisuus on voimavara, joka tekee elämästä parempaa”

Annimari Kortteelle positiivisuus on voimavara, joka tekee elämästä parempaa. Siksi hän kannustaa muitakin ajattelemaan positiivisesti.

– Hymy saa usein muutkin hyvälle tuulelle. Myös pieni ele, kuten kehu, voi tuoda paljon iloa ja positiivisuutta muiden elämään. Positiivisuus auttaa myös uskomaan unelmiin ja helpottaa niiden tavoittelemista, hän muistuttaa.

Mahdollisuus auttaa muita antaa Kortteelle lisää voimia ja motivaatiota. Hän on voinut urheilussa menestymisensä ansiosta jakaa kokemuksiaan vaikeuksista ja sairastumisista selviytymisestä ja siten inspiroida ja motivoida ihmisiä heidän vaikeuksissaan.

Kuvateksti: Annimari Kortteelle positiivinen asenne arjessa merkitsee heräämistä hyvällä tuulella, vaikka olisi kuinka väsynyt. ”Lähden jokaiseen päivään uskoen, että siitä tulee hyvä päivä”, hän sanoo.

______________________________

Annimari Korte lyhyesti:

Syntynyt 8.4.1988 Kirkkonummella
Asuu Helsingissä
Koulutus: Urheilujournalismin ja medialain maisteri
Työ: 100 metrin aitajuoksija
Saavutuksia: 100 m aitajuoksun Suomen ennätys 12,72 ja Suomen mestaruuden voitto Kalevan kisojen ennätyksellä 12,79.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.