Kirjahyllyt busseihin – ja monta muuta kuntalaisaloitetta Vantaalla

kuvituskuva

Vantaan kaupungille tehtiin vuoden 2019 aikana yhteensä 49 kuntalaisaloitetta. Erikoinen aloite koski kirjahyllyjen perustamista busseihin.

Vantaan kuntalaisten tekemien aloitteiden joukossa oli hyvin erilaisia ehdotuksia. Yleensä vaadittiin asuinympäristöön jotakin parannusta, kuten hidastetöyssyjä, ulkokuntoilulaitteita tai meluesteitä. Yhdessä aloitteessa vaadittiin maksutonta joukkoliikennettä yli 75-vuotiaille asukkaille, toisessa penättiin nastapohjien hankkimista eläkeläisten kenkiin.

Kirjattomuushetki voi iskeä bussissa

Kenties erikoisin kuntalaisaloite koski kirjahyllyjen perustamista Vantaan busseihin. Aloitteen tekijän mukaan Saksan Hampurissa on paikallisbusseissa pieniä kirjahyllyjä, joista matkustajat saavat ottaa lukemista.

– Ilmaisia kirjojahan saa nykyisin vaikka mistä, mutta jos sellainen kirjattomuushetki sattuu juuri matkalla Rautatientorilta Hakunilaan, niin se ei ole kivaa, kuntalaisaloitteessa kerrottiin.

Aloite jätettiin kesällä 2019, mutta Vantaan kaupunki ei halunnut itse vastata siihen, koska kaupunki on ulkoistanut joukkoliikenteen järjestämisen HSL-kuntayhtymään. Kaupunki välitti aloitteen eteenpäin ja HSL suhtautui aloitteeseen ideatasolla myönteisesti. Yhteistyössä kirjastojen kanssa busseissa voisi olla jaossa ilmaiseksi esimerkiksi poistokirjoja.

Kirjahyllyjen tekninen toteuttaminen linja-autoihin olisi kuitenkin hankalaa. Lastenvaunujen tila keskiovien kohdalla on ahdas ja keskiovien kohdalla tulee säilyä esteetön kulku kaikissa olosuhteissa, joten käytävän kaventaminen ei ole mahdollista.

– Ahtauden lisäksi toteutuksessa arveluttaa kirjojen pysyminen telineissä yllättävissä töyssyissä, kerrottiin HSL:n vastauksessa.

Parhaimmillaan yli 400 allekirjoitusta

Useimmissa aloitteissa oli vain yhden henkilön allekirjoitus. Eniten kuntalaisten allekirjoituksia oli aloitteessa, jossa vaadittiin nostamaan lastentarhanopettajien palkka vastaamaan työn vaativuutta ja vastuullisuutta. Tässä kuntalaisaloitteessa oli 413 allekirjoitusta. Toiseksi eniten, 142 allekirjoitusta vuonna 2019 keräsi aloite koirapuiston perustamisesta Ylästöön. Kolmanneksi suosituimmassa aloitteessa oli 77 kuntalaisen allekirjoitusta ja siinä vaadittiin lisää parkkitilaa Keimolanmäkeen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.