ToPo Naiset metsästää kauden ensimmäistä kotivoittoa

    Keskiviikkona 9. joulukuuta ToPon naiset pelaa tämän kalenterivuoden viimeisen Korisliigaottelun. Munkkiniemeen saapuu ToPon vieraaksi Lappeenrannan Catz. Ottelu pelataan jälleen ilman katsojia.
    Neljän ottelun tappioputkessa olevan ToPon päävalmentaja Niko Kuusi kertoi hieman tunnelmiaan ottelun alla ja myös tyhjien katsomoiden vaikutuksesta peliin.
    ”Ajat ovat tällä hetkellä omituiset johtuen vallitsevasta tilanteesta. Tyhjille katsomoille pelaaminen tuo harjoituspelin tunnelman, mutta kuitenkin ottelutapahtumassa on sarjapisteitä jaossa. Varmasti tällä voi olla jonkin verran vaikutusta suoriutumiseen, kun ei tule samanlaista yleisön tuomaa tunnelmaa halliin. Näillä kuitenkin mennään ja tilanne on mikä se on.”
    ToPolla on ollut marraskuun maajoukkuetauon jälkeen neljä kamppailua lyhyen ajan sisään. Otteluruuhka tulee päättymään tämän viikon jälkeen, kun keskiviikon ottelun jälkeen lauantaina on luvassa Suomen Cupin puolivälierä PeKaa vastaan.
    ”Olemme pikkuhiljaa saamassa sairastupaa tyhjäksi, mikä toivottavasti tuo lisää leveyttä niin harjoituksiin kuin peleihinkin. Marraskuun lopussa ja joulukuussa on paljon otteluita, minkä takia on pitänyt miettiä, että mitä tehdään milloinkin. Uskon, että olemme päässeet tässä hyvään lopputulemaan.”
    ToPo voitti Catzin Lappeenrannassa 2. kierroksella, mutta sen jälkeen Catz on saanut lasaretista pelaajia kuntoon sekä hankkinut kaksi jenkkivahvistusta.
    Lähdemme otteluun luottaen omiin vahvuuksiin. Olemme kerran Catzin jo kohdanneet, mutta tästä Catz on vahvistunut ja saanut omat runkopelaajansa takasin. Joten kysymyksessä on käytännössä täysin muuttunut joukkue, minkä kohtasimme syksyllä.”
    ”Koska MYKin hornankattilaan ei saada ottaa yleisöä, toivottavasti mahdollisimman moni virittäytyy tunnelmaan kotona ruudun ääressä, virittää äänijänteensä kannustustilaan ja saadaan kannustusta kotikatsomoista!”
    VIERAAKSI SAAPUVA CATZ Alkukaudella varsin siipirikkoisena pelannut Catz on saanut rivejään kuntoon kauden edetessä. Mika Haakananvalmentama joukkue on sarjassa kahdella voitolla sijalla yhdeksän. Voitot ovat tulleet kotiottelussa Vimpelistä sekä vieraskamppailusta Pyrintöä vastaan. Tampereen reissun jälkeen Catz on pelannut kaksi kotiottelua, joissa EBT rumin lukemin parempi ja myös HBA-Märsky haki vierasvoiton viiden pisteen turvin.
    Catzin kotimainen kärki on kova, Roosa Kosonen sekä Venla Pirttinen pelaavat jatkuvasti yli puolituntia per ottelu. Pirttinen on heittänyt palloa pussiin 15,3 pisteen tahdilla ja alustanut koreja 3,2 syötöllä per ottelu. Kosonen on iskenyt palloa pussiin 14,4, pisteen keskiarvolla ja levypalloja hän on kaapinut 7,3 ottelua kohden.
    Joukkueeseen liittyi marraskuussa myös jenkkikaksikko, Mariah King sekä Jordan Jones. Kumpikin naisista on saanut hieman kritiikkiä tekemisistään ensimmäisissä otteluissa. Jo viime kaudella joukkueessa nähty Jones oli edellisessä Märsky-ottelussa pelikiellossa EBT-kamppailun seuraamuksien takia. Jones on pelaamassaan kolmessa ottelussa pelannut 23:46 minuuttia per ottelu, iskenyt 1,0 pistettä ja alustanut 3,3 koria syötöillään. Kinginkin tilastorivi on ainakin Jonesia parempaa luettavaa, 16,3 pistettä ja 8,3 levypalloa.
    AIKAISEMMAT KOHTAAMISET Viime kauden otteluissa voitot menivät tasan, kun viimeistä runkosarja kohtaamista joukkueiden välillä ei koskaan pelattu. Tämän kauden avausottelussa ToPo oli vahvempi selvin lukemin
    23.11.2019 Catz vs. ToPo 69–53 25.1.2020 ToPo vs. Catz 73–69 17.10.2020 Catz vs. ToPo 36–69
    ToPo – Catz ottelu pelataan keskiviikkona 9. joulukuuta klo 19 alkaen Munkkiniemen Yhteiskoululla. Ottelu pelataan ilman katsojia, joten ottelua voi seurata vain Ruutu+:n välityksellä.
    Tue Munkan ylpeyttä ja osta LOCKDOWN-lippu -> Torppa Shop <holvi.com/shop/torppashop/product/b3bc21c8990ce8726f77b6473de013ee/>

    JÄTÄ VASTAUS

    Kirjoita kommenttisi!
    Kirjoita nimesi tähän

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.